Matkan ensimmäinen maailmanperintökohde - El Escorial



Jos ei vielä ole tullut selväksi, kävimme vajaan viikon reissulla Espanjassa. Pääkohteena oli Bilbao ja Suomen pelit koripallon MM-kisoissa. Lensimme Madridiin ja sieltä vähän kiertämällä ajelimme kohti pohjoisrannikkoa. Päivien aikana näimme ja koimme siis paljon muutakin. Seuraavat kirjoitukset esittelevätkin sitten näitä Espanjan sikses kivoja paikkoja.
Euroopan maateillä olemme aikanaan ajelleet kymmeniätuhansia kilometrejä. Pari kertaa olemme omalla autollamme olleet myös Espanjassa. Silti vähän jännitti, miten oudolla vuokra-autolla sujuu lähtö "ruuhkaiselta" Madridin lentokentältä keskellä arkipäivää. Hämmästys oli suuri, kun moottoritiet olivat lähes tyhjiä. Liikenne oli mahdollisimman sujuvaa ja siistiä. Lähdimme ensimmäiseksi kohti luodetta, matkamme ensimmäistä maailmanperintökohdetta.
San Lorenzo de El Escorial on valtava palatsi-, luostari-, museo- ja kirjastorakennuskokonaisuus San Lorenzo de El Escorialin kunnassa 45 kilometriä Madridista luoteeseen. El Escorial –niminen luostari valmistui 1580-luvulla. Luostari rakennettiin kuningas Filip II:n käskystä hautapaikaksi Espanjan kuninkaille. El Escorialiin onkin haudattu suurin osa Espanjan kuninkaista viimeisen 500 vuoden ajalta.  Rakennuskompleksissa on luostarin lisäksi palatsi, museo ja kirjasto. Sisällä on monia tunnettuja taideaarteita (mm. Tizianin, Tintoretton, El Grecon, Velázquezin jne. teoksia). El Escorial hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1984. 

Sisäkuvia ei saanut ottaa, eikä niitä oikein netistäkään löydy näytettäväksi. Täällä kuitenkin jotain lisätietoa paikasta. 

Kommentit

  1. VALTAVA paikka. Komea ulkoa mutta veikkaan että on sisältä vielä upeampi. Ja melkoisia taideaarteita kätkee sisäänsä.

    VastaaPoista
  2. Eikös Filip II suurin piirtein nukkunut alttarin vieressä ollakseen mahdolllisimman lähellä Jumalaansa? Onko jotain hänen yksityistilojaan säilynyt senaikaisessa asussaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää myöntää, etten ihan varmuudeksi uskalla sanoa, mikä oli aitoa ja alkuperäistä. Mutta kuolinvuode nyt ainakin oli aito.

      Poista

Lähetä kommentti