Ja sitten se seuraava maailmanperintökohde - Segovia Espanjassa



El Escorialista jatkoimme matkaa kohti koillista ja runsaan 50.000 asukkaan Segoviaa. Maisemat muuttuivat yhä jyhkeämmiksi. Segovian kaupunki sijaitsee noin kilometrin korkeudessa merenpinnasta. 
Kaupunki tulee muuten olemaan vuoden 2016 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Segovia on varmaan tunnetuin roomalaisaikaisesta komeasta akveduktista eli vesijohtojärjestelmästä. Kyseinen kivirakennelma on myös Unescon maailmanperintökohde (toinen siis tällä reissulla). Itse asiassa myös Segovian vanhakaupunki kuuluu tähän samaan maailmanperintökohteeseen.  
Kaupunki on tiiviisti muurin ympärillä ja muurin toisessa päässä sijaitsee Alcazar-linnoitus. Linna rakennettiin 1000-luvun alussa ja sillä on ollut tärkeä tehtävä Espanjan historiassa. Me emme tällä matkalla tutustuneet linnaan kuin portista kurkkimalla.
Vanha Segovia oli kyllä vaikuttava. Tuota kaupungin sivuitse kulkevaa akveduktia olisi voinut tuijottaa vaikka kuinka kauan.
Vesijohtorakennelma on siis roomalaisaikainen, rakennettu noin vuonna 50 jaa.  Segovian akvedukti on noin 18 kilometriä pitkä rakennelma, joka saa alkunsa pienestä purosta Sierra de Guadarraman vuoristosta.  Noin kilometri ennen kaupunginmuuria vesijohdon piti aikanaan ylittää 30 metriä syvä jokilaakso. Tätä varten rakennettiin 813 metriä pitkä akveduktisilta, jonka kaaret ovat kahdessa kerroksessa. Sitä kannattelee 128 pilaria. Korkeimmillaan silta on 28,5 metriä korkea. Sillan rakentamiseen käytettiin noin 20.400 graniittilohkaretta, joista suurin painaa kaksi tonnia.Tämä silta on siis se, mikä nyt näkyy kaupungin keskustassa.
Lämmin, viehättävä, historiaa henkivä kaupunki, jossa ehdottomasti kannatti poiketa.

Kommentit

  1. Huhhuh miten komeita maisemia! Nuo roomalaisaikaiset monumentit ovat aina hienoja ja antavat vähän perspektiiviä nykyiseenkin elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Kuopus (13v) totesi tuossa sillan vieressä, että "miksi ihmeessä joku haluaa Roomaan, kun täälläkin on näin hienoa?"

      Poista
  2. Upeita paikkoja ja hienoja kuvia, kiitos! T-R

    VastaaPoista

Lähetä kommentti