Monaco, ruhtinaan palatsi ja autot
Monaco on juuri nyt ajankohtainen, kun vuosittainen toukokuun lopussa ajettava Grand prix kerää maailman Formulakansan pieneen ruhtinasvaltioon noin puolen tunnin junamatkan päähän Nizzasta. Paitsi autourheilijat, kokoontuvat pieneen minivaltioon myös lukuisa määrä eri alojen julkkiksia ja itsensä siksi kokevia ja haluavia. Jo kuukautta ennen näitä kisoja oli kaupunki lähes kokonaan jo valmis autokilpailuja varten. Syykin selvisi, sillä huhti-toukokuussa kaupungissa ajettiin ainakin kolmet kisat, E-formuloiden ajot, historia-ajot ja nyt, 23.-26.5.2024 varsinaiset Formula 1 -ajot.
Perheen kanssa matkustaessa olimme automatkoillamme kiertäneet useillakin formularadoilla, ne nyt vaan ovat kiinnostaneet paikkoina seuruetta, jossa 75% on ollut miehiä. Itse asiassa Monacossakin olimme noin parikymmentä vuotta sitten ajelleet omalla autolla. Eikä siinä, kiinnostivat ne minuakin. Oli siis ihan mielenkiintoista nähdä Monacossa ne tutut ajoradat, mutkat, lähtösuorat, varikot, katsomot jne. ja kulkea niiden joukossa.
Jos asia ei yhtään kiinnosta, kannattaa siis huomioida Monacon matkaa suunnitellessa, että aitoja ja rakennelmia on vähintään kokonainen kuukausi ennen kisoja.
Autokanta Monacossa on selvästi erilainen kuin muualla Rivieralla. Siellä voidaan hyvin näyttää raha ja rikkaus ja autot ovat yksi osa sitä. Yleinen turistien huvi on siis seisoskella kuuluisan Monte Carlon kasinon edustalla ja seurata sitä liikennettä, joka kasinon ohi kulkee. Ja toki myös niitä ihmisiä, jotka pysäköivistä autoista nousevat joko kasinoon mennessä tai läheiseen hotelliin ja ravintolaan mennessä. Oli yllättävän mielenkiintoista seurata sitä liikennettä.
Monacossa on myös hieno ruhtinaan perustama automuseo, La Collection Automobiles de SAS le Prince de Monaco.
Museo sijaitsee aivan venesataman ja rannan tuntumassa, rakennuksessa, jonka vieressä sijaitsevat niin formulakisojen lähtö- ja maalialue kuin varikkoaluekin.
Kyseessä on ruhtinas Rainierin keräämä yksityiskokoelma erilaisia autoja, jonka nykyinen ruhtinas Albert päätti laittaa esille perustettavaan museoon. Museo on avautunut vuonna 2012. Kokoelma koostuu monenikäisistä autoista, vanhimmat 1800-luvun lopulta ja uusimmat - no, uusia.
Esillä on myös ruhtinasperheen omia käytössä olleita autoja, formula-autoja ja mm. Monte Carlon ralliin liittyviä autoja. Esillä oli mm. Kimi Räikkösen formula-auto ja Ari Vatasen Peugeot-ralliauto.
Osa autoista liittyy myös Albertin äidin, ruhtinatar, filmitähti Grace Kellyn elämään, esim. elokuviin, joissa hän näytteli.
Automuseon takaa lähtee nousemaan mäki ja portaat noin 400 metriä ylemmäksi, vanhaan kaupunkiin eli Monaco villeen. Vanha kaupunki on pieni, mutta viehättävä puoteineen, kahviloineen ja ravintoloineen. Parasta siellä taitaa kuitenkin olla maisemat, jotka avautuvat niin merelle kuin Monacon sataman suuntaankin.
Vanhasta kaupungista löytyvät myös ruhtinaan palatsi ja katedraali.
Monacon katedraalissa "kaikki" käyvät jonossa bongaamassa Gracen ja Rainierin haudat, mutta on kirkossa myös kaunis mosaiikkikatto.
Ruhtinaanpalatsiin pääsee myös vierailulle. Päivittäin sen edessä on vahdinvaihto viittä vaille puolenpäivän, joten silloin aukiolla on ruuhkaa.
Palatsissa voi kiertää audio-oppaan avulla itsekseen. Palatsi rakennettiin jo 1100-luvulla linnoitukseksi ja lähes siitä lähtien se on ollut tämän saman Grimaldi-suvun koti, joka yhä Monacoa hallitsee. Sisätiloissa on hulppeita huoneita, monet niistä edustavat etenkin 1700-luvun tyyliä. Maalauksia, peilejä, samettia, marmoria jne.
Luonnollisesti palatsissa on paljon ruhtinassukuun liittyviä maalauksia. Tämä maalaus oli selvästi valokuvatuin, amerikkalaisen Ralf Cowanin 1980-luvun alussa maalaama perhekuva. Minussa maalaus herätti lähinnä hilpeyttä ja ehkä se kuvastaa myös oikein hyvin sitä kiiltokuvamaisuutta, mitä tällainen yhden ruhtinassuvun hallitsema "veroparatiisi" edustaa.
Seuraa blogia myös Facebookissa.
Varsin hulppealtahan tuo näyttää. Mieleen tulee kyllä se vanha sanonta, että kukaan ei käy töissä eikä maksa veroja. Joskus olisi toki hienoa päästä paikka näkemään ihan itse eikä vain kuvista tai telkkarista.
VastaaPoista