Cimiez, kaupunginosa Nizzan keskustan pohjoisrinteellä
Antiikin aikana Cimiez oli Alpes Maritimes -alueen pääkaupunki Cemenelum, nyt yksi Nizzan kaupunginosista. Se sijaitsee keskustasta pohjoiseen nousevalla rinteellä. Kaupunginosasta löytyy mm. tuon antiikinajan jäänteitä sekä arkeologinen museo, upeita entisiä loistohuviloita ja -hotelleja, fransiskaaniluostari hautausmaineen, Matisse-museo ja matkan varrella keskustasta myös Chagall-museo. Tällä Cimiezin alueella sijaitsi Rooman valtakunnan aikana tosiaan maakunnan pääkaupunki Cemenelum ja sen raunioita on vielä näkyvissä, mm. amfiteatterin osia. Näiden raunioiden vieressä on arkeologinen museo, missä me emme tällä matkalla vierailleet.
Nizzasta tuli 1800-luvun puolivälin jälkeen erittäin suosittu talvilomakohde etenkin brittien keskuudessa. Rautatie valmistui 1860-luvulla ja suosio varakkaiden ja etenkin kuninkaallisten keskuudessa heräsi viimeistään sen jälkeen, kun itse kuningatar Victoria ihastui kaupunkiin. Victoria ja hänen perässään muut Euroopan kuninkaalliset ja aateliset ihastuivat nimenomaan Cimieziin.Cimietziin voi toki kävellä Nizzan keskustasta, mutta kätevästi sinne pääsee myös bussilla numero 5. Matkan varrella voi jo pysähtyä vierailulle hienoon Chagall-museoon. Museoista se on mielestäni Nizzan seudun hienoin. Ehkä siksi, että siellä takuuvaramsti näkee museon nimeä kantavan taiteilijan omia töitä. Museossa poikkesimme vuosi sitten.
Tämän museon osalta kannattaa huomioida se, että museo on suljettu tiistaisin ja se on avoinna aamupäivisin ja iltapäivisin. Suosittelen menemään jonottamaan vähän ennen avautumisiakaa. Kävijöiden määrää museossa rajoitetaan ja tosiaan keskellä päivää museo on pari tuntia kiinni, joten ainakin meillä meni vierailuun se koko aamupäivän avoinnaoloaika.
Matkalla eteenpäin kohti Cimieziä kannattaa katsella tien molemmilla puolilla sijaitsevia vanhoja 1800-luvulla rakennettuja huviloita, palatseja ja vanhoja hotelleja. Komeimman kohdalla on Matisse-museon bussipysäkki. Tämä Regina-hotelli rakennettiin pitkälti kuningatar Viktorian toiveesta. Myöhemmin hotellissa asui viimeiset vuotensa myös taiteilija Henri Matisse.
Matissen nimeä kantava museo sijaitsee punaiseksi maalatussa huvilassa. Museo sijaitsee kauniilla paikalla ja toki on kaunis rakennuskin. Matisse itse ei liittynyt rakennukseen kai mitenkään, museoksi oli valikoitunut tämän vanha huvila, koska taiteilija asui läheisessä Regina-hotellissa. Museon kokoelmissa on toki Matissen tuotantoa, mutta juuri nyt kaikki maalaukset oli lainattu näyttelyyn Tokioon. Esillä oli nuoren taiteilijan näyttely, joka oli taiteeseensa saanut vaikutteita Matisselta. Joitakin Matissen piirrkosia ja veistoksia museosta löytyi. Myös tämä museo on suljettu tiistaisin.
Museo sijaitsee erittäin kauniin vanhan oliivipuutarhan vieressä. Oliivipuita oli paljon ja ne selvästi olivat vanhoja. Puiston läpi kannattaa kävellä vanhaan fransiskaaniluostariin. Sen kirkon ovi oli auki ja sen vieressä oli niin hautausmaa kuin puutarhakin.
Puutarha oli todella kaunis ja sen reunalta oli hieno näköala Nizzan keskustaan ja merelle.
Hautausmaalta käytiin bongaamassa vuonna 1953 sinne haudatun ranskalaisen taidemaalari Raoul Dufyn hautakivi. Hautausmaan muurien ulkopuolelle, puiston rinteeseen on taas haudattu vuonna 1954 Henri Matisse.
Seuraa blogia myös Facebookissa.
Cimiez kuulostaa kiehtovalta kaupunginosalta. Molemnmat museot niin ikään kuulostavat käymisen arvoisilta, ja itseäni kiinnotaisi kyllä myös tuo arkeologinen museo. Samoin vierailisin ilman muuta fransiskaaniluostarissa, sen kaltaiset kohteet kiiinnostavat aina.
VastaaPoista