Alvar Aallon suunnittelema Villa Skeppet Tammisaaressa

Yksi aihe, joka tässäkin blogissa on usein ollut esillä, on arkkitehti Alvar Aalto. Arkkitehdin suunnittelemia rakennuksia ja alueita on vuosien, tai oikeammin vuosikymmenten aikana, käyty tutkimassa. Tämänkin kesän reissuihin on sisältynyt useampia Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia tai asuinalueita. Yksi näistä oli Tammisaaressa sijaitseva Villa Skeppet.

Villa Skeppet, alkuperäiseltä nimeltään Villa Schildt, oli kirjailija Göran Schildtin koti. Rakennus sijaitsee Tammisaaren Etelälahden rannalla lähellä Ramsholmenin puistoa. Villa Skeppet on Alvar Aallon suunnittelemista yksityiskodeista pienin ja viimeinen, rakennus valmistui vuonna 1970.

Göran Schildt syntyi Helsingissä vuonna 1917. Hän ihastui jo opiskeluaikanaan 1930-luvulla Välimereen. Hän osallistui talvisotaan, jossa haavoittui vakavasti. Tämän jälkeen hän oli päättänyt, että jos selväisi hengissä, matkustaisi purjeveneellä Välimerelle. Näin hän myös teki. Göran ja silloinen puolisonsa Mona purjehtivat Daphne-nimisellä purjeveneellä Välimerelle vuonna 1948. Tästä matkasta Göran Schildt kirjoitti suosiota niittäneen teoksen Önskeresan. 

Alvar Aallon ja Göran Schildtin ystävyys oli alkanut 1950-luvulla, kun Schildt vieraili Aallon arkkitehtitoimistossa. Vierailu johti ystävyyteen, joka kesti aina Alvar Aallon kuolemaan (1976) asti. Schildt julkaisi artikkeleita Aallon rakennuksista, ja hänen kuolemansa jälkeen Schildt kirjoitti arkkitehdistä kolmiosaisen elämäkerran. Alvar Aalto tarjoutui suunnittelemaan veloituksetta Göran ja Christine Schildtille talon, joka valmistui vuonna 1970. Villa Skeppetin siis. Palkkioksi Aalto pyysi Schildtiä tuomaan Välimereltä hänelle aidon Borsalino-hatun. Hän toi kaksi ja toinen hatuista löytyy Villa Skeppetin hattuhyllyllä. (Kuvaaminen Villa Skeppetin sisällä on kielletty).

Villa suunniteltiin Christine (Schildtin toinen puoliso) ja Göran Schildtin mieltymysten mukaan. Lapseton pariskunta toivoi taloa, joka olisi heille sopivan kokoinen. Aalto halusi kuitenkin luoda taloon pari erityistä katseenvangitsijaa: monumentaalisen olohuoneen ja veistoksellisen avotakan. Talo ei sijaitse rinteessä, kuten monet Aallon muista suunnitelmista. Hän kuiteinkin sai soviteltua taloon useita portaikkoja. Olohuone sijoitettiin toiseen kerrokseen, autotallin päälle. 

Saunaosasto ja vierashuone rakennettiin erilliseen rakennukseen pihalle. Pihalle haluttiin myös aaltomaisen kaareva lampi lumpeineen. Göran Schildt kuoli vuonna 2009, puoliso muutti rakennuksesta muutamia vuosia sitten. 


Villa Skeppet on ollut nyt pari kesää avoinna yleisölle, tänä kesänä vasta säännöllisemmin. Rakennuksen omistaa Christine ja Göran Schildtin säätiö, joka ylläpitää kotimuseota. Museoon pääsee ennakkovarauksella vain opastetulle kierrokselle, kymmenen asiakasta kerrallaan. Lisätietoa ja varaukset täältä.

Blogin aikaisemmat Alvar Aalto -kirjoitukset löytyvät täältä.

Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Villa Skeppet on minunkin kesäohjelmassa mutta saa nähdä riittääkö siihen enää aika. Upea Alvar Aallon taidonnäyte ja vähemmän tunnettu kohde Tammisaaressa. Aallon myöhempää tuotantoa ja ehdottomasti upea rakennus. Harmi kun sisällä ei saa kuvata - sama juttu kuin Villa Maireassa mutta ymmärrän toki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu harmi. Toisaalta, vaikka itsekin tosiaan aina kameran kanssa olen, niin joskus se kielto rauhoittaa myös itseä katselemaan vaan ja nauttimaan.

      Poista
  2. Vaikka en kovin usein tietoisesti Alvar Aallon suunnittelemia kohteita käydään katsomassa, niin täytyy todeta, että sitä on kyllä ikään kuin vahingossa kyllä oppinut tunnistamaan monista kohteistaan hänen kädenjälkensä. Hieno kohde kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja arkkitehtuurin lisäksi tässä on aina se myös, että kyseessä on taiteilijakoti. Ne nyt ovat myös aina kiinnostavia.

      Poista
  3. Villa Skeppet oli hetken aikaa auki yleisöllekin jo ennen remonttia (ja ennen koronaa) ja kävimme siellä silloin. Sittemmin olemme myös käyneet muutamissa tilaisuuksissa joita tuolla on järjestetty, siis viereisessä kulttuurikeskuksessa, ei itse huvilassa, viimeksi mm. uusimman Göran Schildt -elämänkerran tiimoilta järjestetyssä kirjailijan haastattelutilaisuudessa.
    Tammisaari ja tuo ranta-alue, jossa tuokin talo sijaitsee, on kyllä kivaa aluetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kivaa aluetta, samoin kuin se Ramsholmen siinä vieressä.

      Poista
  4. Nämä Alvar Aalto -löytösi ovat tosi hienoja. Tuot esiin paljon paikkoja, joista en ainakaan minä ole tiennytkään. Kiitos! Aila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, monissa on kyllä tullut käytyä ja vielä monia kirjoituksiakin ehkä tulossa.

      Poista
  5. Olen menossa kuvausreissulle tuonne päin. Saakohan tätä "paattivillaa" kuvata ulkoapäin ilman rajoituksia?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti