Hyvän joulumielen Tuomaan markkinat

Käsi ylös, kuka on haaveillut Keski-Euroopan joulumarkkinoista. No olen minäkin, tietenkin. Vielä en ole käynyt Tallinnaa kauempana tähän aikaan vuodesta. Mutta kyllä oli Helsingin Senaatintorin Tuomaan markkinatkin tunnelmalliset, ihan yllättävän idylliset.
Kävimme itsenäisyyspäiväreissullamme myös tutustumassa näihin Helsingin vanhimpiin joulumarkkinoihin. Joskus aikaisemminkin niissä käyneenä tuntui ainakin, että oli tapahtunut tyylikästä kehitystä.
Senaatintorilla on 22.12. saakka yhteensä 133 kaunista puista kojua, joissa myydään kauniita joulukoristeita, elintarvikkeita, nahkaa, turkista, villaa jne. Torin reunalla on ihana karuselli ja keskellä aluetta on ravintola-alue. Osittain ulkona, mutta myös kattojen alla, voi nauttia vaikka ravintola Grönin antimista.
Ainakin vielä joulukuun alkupuolella kaikki myyjät olivat todella puheliaita ja esittelivät tuotteitaan innostuneesti. Toiset (kalapojat) jopa lauleskellen.
 
Paitsi perinteisiä kojuja, löytyy markkinoiden reunalta myös ihan pieniä liikkeitä, joihin pääsee sisälle. Tuotteitaan näissä myyvät mm. Korkeasaaren puoti, Makia ja Stockmannin herkku.

Tuomaan markkinat Helsingin Senaatintorilla ovat avoinna 22.12.2017 saakka arkisin 11-20 ja viikonloppuisin 10-19.

Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Onnenlintu bongattu! Se on siilinjärveläinen yritys. :) Kauniilta näyttää tunnelma. Minä en ole koskaan Tuomaanmarkkinoilla käynyt. Edellisen kerran ne olivat vasta avautumassa, kun jo lähdin Helsingistä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti