Keväinen Italia muistoissa - Orvieto
Lensimme siis Roomaan, josta vuokrasimme viikoksi kätevän ja näppärän pienen Fiatin. Autovalinta oli oivallinen, sillä minut yllätti, miten Toscanassa todellakin on mutkaisia, mäkisiä ja kapeita teitä. Jos viikon aikana jotain opin, niin sen, että Toscanassa todellakin on kaunista ja kumpuilevaa ja sen, mitä tarkoittaa "kukkulakaupunki" tai "muurien ympäröimä kaupunki".
Ensimmäinen kohteemme olikin tuollainen muurien ympäröimä kukkulakaupunki, joka tosin oli vielä Umbrian puolella. Pelkästään jo saapuminen autolla Orvieton kaupunkiin oli elämys. Suosittelen siis saapumista kaupunkiin nimenomaan lännestä, tien 71 kautta. Serpentiinitietä ylös ja alas ja lopulta tuo tuliperäisestä laavasta muodostunut kukkula, jonka päällä tuo kaupunki sijaitsee, tulee näkyviin. On pakko pysähtyä ihmettelemään.
Hotellimme Palazzo piccolomini, oli viehättävä ja palvelu erinomaista. |
Orvieton ehdoton helmi on sen upea tuomiokirkko. Ehkä tämän matkan hienoin, tai ainakin Sienan jälkeen. Duomon peruskivi on muurattu vuonna 1290, mutta
kirkon rakentaminen kesti kuitenkin yli kaksi vuosisataa. Kirkon sisä- ja ulkoseiniä koristavat tumman vihreän ja
valkoisen kiven muodostamat raidat.
Kirkon pääty on upea. Sitä piti tulla
katsomaan useaan kertaan. Kaikkein hienoin se oli ilta-auringon punertavassa
valossa. Koko pääty on täynnä erilaisia veistoksia, maalauksia ja muita koristeita.
Kirkon sisätiloissa tunnetuin kohde lienee San Brizion kappeli, jossa on Luca Signorellin ja Fra Angelicon värikkäät freskot 1400-1440-luvuilta.
Seuraa blogia myös Facebookissa.
Voi ihana! Tuollekin seudulle tekisi joskus mieli. Autoilu serpentiiniteitä kuulostaa viehättävältä, tosin ainoastaan siinä tilanteessa, ettei itse tarvitsisi ajaa. :P Voisin mielelläni keskittyä vain tallentamaan maisemia.
VastaaPoista