Kuninkaallisia hääpukuja Tukholmassa
Yllätin itseni, kun halusin vierailla Tukholman kuninkaanlinnan hääpukunäyttelyssä. Siksi, etten mielestäni ole kovinkaan monarkkihullu saatikka häähullu. En koskaan haaveillut siitä prinsessapäivästä tai siitä unelmien hääpuvusta. Mutta näyttelyt kuitenkin kiinnostavat, siksi vierailin myös tässä näyttelyssä. Vietin hiihtolomasta nauttivat kuopuksen kanssa talvipäivän Tukholmassa ja päivän ensimmäinen oikea vierailukohde oli kuninkaanlinna.
Harmiksemme kuninkaanlinnan huoneistot olivat poikkeuksellisesti kiinni, mutta hääpukunäyttelyyn pääsi. Näyttely Royal Wedding dresses 1976-2015 jatkuu vielä 23.4.2017 saakka. Näyttelyssä esitellään viiden Ruotsin kuninkaallisen morsiamen hääpuvut asusteineen. Ei siis kovin laaja näyttely, mutta kun esitellään oikeasti aitoja esineitä, on siinä jälleen jotain hienoa. Jos siis olet lähikuukausina menossa Tukholmaan, niin voin suositella käyntiä tässä näyttelyssä. Näyttely on rakennettu komeaan kuninkaanlinnan valtaistuinsaliin. Jokainen morsian oli omalla korokkeellaan tyylikkäästi esiteltynä. Hääpuvun lisäksi korokkeella oli mm. kenkiä, morsiuslasten vaatteita, kukkakimppujen kopioita, hiuskoristeita jne. Omassa vitriinissään olivat mm. hääkutsut ja -ohjelmat tai toisaalta kauniit morsiushunnut.
Vanhin näyttelyn puvuista on Silvian tyylikäs morsiuspuku vuodelta 1976. Nuo häät taitavat olla ensimmäiset televisiohäät, jotka minä muistan, ainakin värillisenä. Ja tyylikäs on tuo pukukin. Puvun on suunnitellut Diorin muotitalon Marc Bohan ja se on valmistettu norsunluunvärisestä duchesse-satiinista. Tyylikkään yksinkertaisessa puvussa on kuitenkin 3,6 metrin laahus. Kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia avioituivat 17.6.1976.
Silvian puvun takana myös yhden morsiustytön kaunis puku. |
Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin häät
järjestettiin Tukholman Suurkirkossa kesäkuussa 2010. Victorian yllä nähtiin tuolloin ruotsalaisen Pär Engsheden
suunnittelema ja ompelema klassinen duchesse-satiininen puku, johon kuului jopa viisimetrinen laahus.
Prinsessa Madeleinen ja Chris
O’Neillin häitä taas vietettiin Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa kesäkuussa 2013.
Madeleinen hääpuvun suunnittelusta vastasi italialainen Valentino. Lyhythihainen
puku on valmistettu valkoisesta silkkiorganzasta. Puvussa on nelimetrinen
laahus. Jalassa prinsessalla oli Oscar de la Rentan kengät.
Madeleinen iltajuhlapuvun suunnitteli Nina Ricci. |
Viimeisiä kuninkaallisia häitä juhlittiin Tukholmassa kesällä 2015, kun prinssi Carl Philip ja sympaattinen Sofia avioituivat Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa. Sofian hääpuku on ruotsalaisen Ida Sjöstedtin suunnittelema.
Puku on valmistettu silkkikrepistä, yläosa ja pitkät hihat ovat pitsiä. Pukuun
kuuluu vajaa kolme metrinen laahus.
Suosikkiasusteeni näyttelyssä olivat ehdottomasti nämä Sofian häissään käyttämät upeat sydänpohjaiset kengät.
Royal wedding dresses -näyttely Tukholman kuninkaanlinnassa on siis avoinna vielä 23.4.2017 saakka tiistaista sunnuntaihin klo 10-16. Varmista kuitenkin poikkeavat avoinnaolot nettisivuilta.
Seuraa blogia myös Facebookissa.
Sofian puku on kaunein mun mielestä! En minäkään ole ikinä unelmoinut hääpuvusta tai mistään prinsessapäivästä. Olisin niin vaivautunut tuollaisessa, että en suostuisi ihmisten ilmoille!
VastaaPoistaSofia on jotenkin niin sympaattinen. Mutta kauniitahan nuo ovat, ei siitä mihinkään pääse. Kiitos kommentistasi.
PoistaMun ääneni menee Victorian puvulle. Klassisen kaunis, kuten kantajansakin. Hienot kuvat olet puvuista ottanut!
VastaaPoistaEn osaa valita kauneinta pukua, mutta minunkin ääneni menee noille herttaisille sydänkorkkareille (käyttäisin)! Kiva näyttely! Aina ei tarvitse olla laajaa ja massiivista.
VastaaPoistasysänkorkkarit todella hienot, tosin minä en korkkareita käytä :-)
Poista