Taidematkailua Tampereelle



Tämän kesäloman must-kohde oli ehdottomasti Tampere. Minulle ainakin. Esillä oli useampiakin näyttelyitä, jotka halusin nähdä. Tiiviin lomapäivän aikana kiersimmekin sitten Vapriikin Hurriganes-, Jääkauden jättiläiset-  ja Pahkasika –näyttelyt, vierailimme ”kaikkien kohisemassa” Sara Hildenin Ron Mueck –näyttelyssä, tutustuimme vuoden nuoren taiteilijan näyttelyyn Taidemuseossa ja ihastelimme Finlayson Art arean fiilistä. Taiteen ja taidenäyttelyiden takia Tampere siis sai osan meidän kesälomarahoistamme. Jotakin varmaan vähän jokaisesta näyttelystä vielä kirjoitankin.
Pekka Jylhän "Kukkataivas".
Suomen suurimmaksi ilmaiseksi taidenäyttelyksikin mainostettu Finlayson Art Area järjestettiin tänä kesänä toista kertaa. Viime vuonnakin kävimme katselemassa mm. Kaarina Kaikkosen installaatioita. Nyt vetonaulana olivat, meille ainakin, Samuli Heimosen maalaukset. Ensimmäisen kerran Heimosen töitä olimme aikanaan katsomassa juuri Tampereen taidemuseossa Vuoden nuoren taiteilijan näyttelyssä. Sen jälkeen olemme seuranneet hänen vaikuttavia töitään mm. Salon Veturitalliin ja Tuusulan taidemuseoon.

 
 
Samuli Heimosen maalauksia Finlayson Art Areassa.
Tampereesta tekee ainutlaatuisen sen teollinen historia. Keskellä kaupunkia on yhä toimiva kartonkitehdas. Aivan keskustassa löytyy useampikin vanha suuri tehdaskiinteistö. Ja miten hienosti ne nykyään ovatkaan kulttuurin käytössä. Finlaysonin alueella sijaitsee myös museoita, mutta nyt kävimme vain tässä taidetapahtumassa. Sisäpihojen asfalttipinnat oli maalattu Finlaysonin tutuilla kuosikuvioilla. Muutenkin näyttelyt nostavat hienosti esille alueen historiaa. Taidenäyttelytiloissa ovat jäljellä merkit teollisuudesta, lähtiväthän viimeiset työntekijät alueelta vasta joitakin vuosikymmeniä sitten.



Kaikkiaan taidenäyttelyn alueella on noin 200 taideteosta. Samuli Heimosen susien lisäksi esillä on mm. venäläisen Tanya Akhmetgalievan töitä, Pekka Jylhän suuret urbaanit kukkaveistokset, Tapani Kokon puuveistoksia, Elina Luukasen ja Tiina Kivisen grafiikkaa jne. Myös jo taannoisella Kiasman vierailulla ihastustani saaneita Petri Ala-Maunuksen suurikokoisia maisemamaalauksia.
Tapani Kokon puuveistos.
Petri Ala-Maunus, The Great Deluge, 2016.
Finlayson Art Arealla kannattaa ehdottomasti poiketa, jos liikkuu Tampereen lähellä. Näyttelyt ovat  avoinna 28.8. saakka ti–pe klo 11–18 ja la–su klo 12–18. 

Seuraa blogia Facebookissa, niin tiedät, missä nyt mennään.

Kommentit

  1. Tuo Finlaysonin alue näyttää NIIN upealta! Ihan superkiva keksintö hyodyntää kangasprinttejä asfaltissa. Näistä taiteilijoista itseäni kiehtoisi eniten tuo Ala-Maunus. Isokokoista ja vaikuttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan on upea, se on totta. Ala-Maunuksen työt ovat todellakin vaikuttavia.

      Poista

Lähetä kommentti