Hurriganes päätyi museoon



 
Yksi kesä-Tampereen vierailukohteistamme oli Vapriikin Hurriganes-näyttely. En voi väittää olleeni koskaan mikään kiihkeä Hurriganes-fani. Ehkä olin siihen vähän liian nuori, ja kun tulin sopivaan ikään, vei Eput, Pelle ja Hassisen kone voiton. Mutta Suosikkini luin, joten Remusta ja Hurriganesista ei voinut olla tietämättä. Itse asiassa Vapriikin näyttelyssä kierrellessä ymmärsi, että kyllähän ne melkein kaikki kappaleet kyllä selkäytimestä löytyivät.
 
Hurriganes ja sen luoma rock-kulttuuri oli kuitenkin jotain aivan uutta ja erilaista. Se aloitti uuden aikakauden suomalaisessa musiikki- ja fanikulttuurissa. Remu taisi olla monessa asiassa aikaansa edellä. Tosin luonteeltaan ei ehkä kuitenkaan se paras henkilö niitä asioita itse hoitamaan.
Vapriikin näyttely oli hyvin perinteisesti tehty. Ja hyvä niin. Minä pidän, että mennessäni katsomaan Hurriganesista tehtyä näyttelyä, saan itselleni tiedon milloin ja miten kaikki alkoi – ja päättyi. Näyttely eteni kronologisesti esitellen yhtyeen vaiheet albumeittain. Levynkansia, fanipaitoja, pääsylippuja, keikkamainoksia ja muistoja keikoilta. Jokaiselta yhtyeessä soittaneelta oli myös esillä jotakin. Esiintymisasuja, soittimia, tai vaikka ajokortti.
 
 
 
Esitellyksi tulivat niin Remun heikko englanninkieli, Beaversin tai Shellin sponsorointi kuin yhtyeen kaikki kulta- ja timanttilevytkin.
Jossain näyttelyissä minua on häirinnyt jatkuvasti taustalla soiva musiikki. Nyt ei. Vaikka vietimmekin näyttelyssä aika pitkään, saivat ikimuistoiset hitit pelkästään hyvälle tuulelle. 
Näyttelyssä saattoi myös kuunnella rauhassa kuulokkeista mielikappaleitaan. Ja miten mukavaa olikaan lueskella tuttuja Help- tai Suosikki –lehtien sivuja omasta nuoruudesta. Miten ihmeessä tulevat museotutkijat saavat nykynuorille sen saman nostalgian tunteen. Kuka tallentaa Twitter-keskustelut tai muut sähköiset kirjoittelut aikakauden ilmiöistä sellaiseen muotoon, että niitä voi jotenkin esitellä myöhemmin?

Näyttely on syntynyt Hurriganes-valokuvaajan ja -keräilijän aloitteesta. Näyttelyn kuvat on ottanut Risto Vuorimies ja kaikki esineet on lainattu yksityisiltä keräilijöiltä.
Vapriikin museokauppa on ehkä parhaiten Suomen museoista tuotteistanut näyttelynsä. Pelkästään se, että kaikista esillä olevista näyttelyistä myydään vielä näyttelyjulisteita on aika harvinaista. Monenlaista Hurriganes-kamaa olisi ollut nytkin tarjolla. 
 


Hurriganes näyttely Tampereella Museokeskus Vapriikissa on esillä vuoden 2017 maaliskuuhun saakka.

Seuraa blogiani myös Facebookissa, niin tiedän, missä nyt mennään.                 

Kommentit