Somero - Satumaa vaiko Paratiisi?

No, ei tästä nyt kyllä kuitenkaan tullut Someron esittelyä. En vaan malttanut olla kirjoittamatta tuota otsikkoa. Juniorin turnaus suuntautui tällä kertaa Someron liikuntahalliin. Joukkueen lämmitellessä oli aikaa käydä tutustumassa Someron kirkkomaalle.
Someron kirkko onkin ihan mielenkiintoinen. Tosin mielelläni olisin käynyt myös sisällä kirkossa. Keväisenä lauantaina se ei tietenkään ollut avoinna. Sisällä kirkossa kun olisi yhdet harvoista yhä käytössä olevista uusikaupunkilaisista Zachariassenin urkutehtaan valmistamista uruista. Urkutehdas toimi 1860-1910-luvuilla ja siellä valmistettiin pitkälti yli sadat kirkkourut. Käytössä niitä ei kuitenkaan enää moniakaan ole. Someron urut ovat vuodelta 1880.
Kirkolla ja Uudellakaupungilla (kotikaupungillani siis) on muutakin yhteistä. Molempien kaupunkien kirkot kun ovat saman, lääninarkkitehti Georg Th Chiewitzin suunnittelemat. Someron punatiilikirkko on valmistunut vuonna 1859.
Vähän kirkon alapuolella sijaitsevat hautausmaat. Tällaisia hautausmaaturisteja varten on karttakyltit, joiden avulla osaa suunnistaa tunnettujen somerolaisten haudoille. Muistissa olikin, että täältä löytyisi Satumaan Unto Mononen ja Paratiisin Rauli Badding Somerjoki.
Sankarihautausmaakin on vaikuttava valkoisine puuristeineen. Sankaripatsaan on suunnitellut kuvanveistäjä August Veuro. 
Sattumalta hautausmaalta tuli bongattua myös tuttu sukunimi, joka osoittautuikin omaksi isoisän sedäksi. - Kyllä koripalloturnaukset vaan kannattavat!


Kommentit

  1. Vautsi, ette siis etukäteen tienneet että Somerolle on haudattu sukulaisia? Taas tuli todistettua, että matkailu avartaa ja kannattaa, kotimaassakin! Vetävän otsikon keksit! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollut tiedossa ei. Ja sattumalta osuttiin sitä käytävää kävelemään :-)

      Poista

Lähetä kommentti