Koulun vanhimmat juhlivat tänään

Kun kerran eilen kirjoitin penkinpainajaisperinteestä, niin tänään sitten siitä seuraavasta. Kun abiturientit jättävät koulun, tulee seuraavasta vuosiluokasta sitten koulun vanhimpia. Vanhojenpäivää on ainakin täällä Uudessakaupungissa vietetty 1960-luvun lopulta lähtien. Alkuaikoina koulupäivä oli normaali, mutta etenkin tytöt olivat kotoaan tai isovanhemmiltaan löytäneet erilaisia hartiahuiveja ja pitkiä mekkoja.

Uudenkaupungin lyseon vanhoja 1967. Kuva Liisa Jalavan arkistosta.
Pikku hiljaa tapa laajentui ja kaikki pukeutuivat vanhoihin vaatteisiin ja koulupäivän ohjelmakin vapautui. Tuli koulun omat perinteet. Uudessakaupungissa on ainakin jo 1980-luvun alussa käyty paikallisessa museossa ottamassa valokuvia "aidossa ympäristössä" ja käyty kaupungin torilla tanssimassa vanhoja tansseja. Nämä tanssit ovatkin varmaan se tyypillisin tapa viettää tätä vanhojenpäivää.
Uudenkaupungin lukion vanhat museossa v.1983 (Kuva: Uudenkaupungin museo)
Vanhat tanssivat Uudenkaupungin torilla vuonna 1983. (Kuva Uudenkaupungin museo)
Itse vietin vanhojen päivää Uudenkaupungin lukiossa tasan 30 vuotta sitten. Elettiin tiettyä muutosaikaa. Osalla (kuten minulla) oli vielä oikeasti vanhat vaatteet, osalla oli vuokratut ja suurella osalla itse tai äidin ompelemat mekot. Pojilla oli frakkeja, pukuja, mutta myös ihan saapashousuja ja vaarinpaitoja. Yhtenäistä näille tapahtumaa varten tehdyille puvuille oli kuitenkin se, että ne koittivat mukaella jotain vanhaa tyyliä. Koitettiin siis pukeutua vanhanaikaisesti. Silloinkin käytiin museossa ryhmäkuvalla, tanssittiin muulle koulun väelle ja vielä torilla.

Vuoden 1985 vanhat Uudenkaupungin museossa.
Vuoden 1985 vanhat torilla.
Allekirjoittanut vuonna 1985 kuvattuna museon (kyllä, nykyinen työpaikka) kuistilla.
Tanssiesitys muille koululaisille vuonna 1985.
Viimeisinä vuosikymmeninä juhla on muuttunut entistä arvokkaammaksi niin tyyliltään kuin taloudellisestikin. Mutta ovathan nämä nuoret kauniita ja hienoja! Tytöt pukeutuvat muodin mukaisiin iltapukuihin kampauksineen ja tykötarpeineen ja pojat frakkeihin, saketteihin ja tummiin pukuihin. Omaan pukeutumiseen panostetaan niin paljon, että myös päivä vietetään tyylillä.
Uudenkaupungin vanhoja vuonna 2015 museossa kuvattavina.
Täällä vanhat aloittavat päivänsä museosta. Hieno perinne myös meille museolaisille. Paikallinen kuvaamo ottaa ryhmäkuvat, yksittäiskuvat ja parikuvat. Sen jälkeen nuoret tanssivat muille koululaisille. Osa käy esiintymässä paikallisissa vanhainkodeissa ja iltapäivällä sitten toritanssit koko kaupungille.  Tässä vähän videota Uudenkaupungin toritansseista vuonna 2015.

Illalla oli vielä todella hieno tanssiesitys vanhemmille ja muille läheisille. Kyllä olivat niin nuoret kuin opettajatkin nähneet vaivaa!


Kommentit

  1. Superhienoja kuvia ja asuja! Ja tuo on mahtavaa, että perinteeksi on muodostunut käydä poseeraamassa museon salissa. :) Upea miljöö. Nykyisin mekot eivät tosin valitettavasti hengi vanhaa aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, valokuvaajan ottamista valokuvista museoympäristössä jää hienot muistot. Onhan tuo totta, että vanhaa ei tyttöjen vaatteissa tosiaan enää ole.

      Poista

Lähetä kommentti