Sikses kiva paikka

Kun kerran eilen kirjoitin penkinpainajaisperinteestä, niin tänään sitten siitä seuraavasta. Kun abiturientit jättävät koulun, tulee seuraavasta vuosiluokasta sitten koulun vanhimpia. Vanhojenpäivää on ainakin täällä Uudessakaupungissa vietetty 1960-luvun lopulta lähtien. Alkuaikoina koulupäivä oli normaali, mutta etenkin tytöt olivat kotoaan tai isovanhemmiltaan löytäneet erilaisia hartiahuiveja ja pitkiä mekkoja. Uudenkaupungin lyseon vanhoja 1967. Kuva Liisa Jalavan arkistosta. Pikku hiljaa tapa laajentui ja kaikki pukeutuivat vanhoihin vaatteisiin ja koulupäivän ohjelmakin vapautui. Tuli koulun omat perinteet. Uudessakaupungissa on ainakin jo 1980-luvun alussa käyty paikallisessa museossa ottamassa valokuvia "aidossa ympäristössä" ja käyty kaupungin torilla tanssimassa vanhoja tansseja. Nämä tanssit ovatkin varmaan se tyypillisin tapa viettää tätä vanhojenpäivää. Uudenkaupungin lukion vanhat museossa v.1983 (Kuva: Uudenkaupungin museo) Vanhat tanssivat Uudenk

Keski-ikäiset tunnelmoivat näinä päivinä sosiaalisessa mediassa muistelleen omia penkkari- ja vanhojenpäiviään. Joka vuosi jaamme samoja nuoruuden kuviamme ja muistelemme, miten ennen oli kaikki aidompaa ja paremmin. Uudessakaupungissakin oli kunnia-asia pukeutua kansallispukuun penkkaripäivänä. Toista se on nykyään... Kulttuuri ja perinne muuttuu ja hyvä niin. Tässä vähän kuvia Uudenkaupungin penkkariperinteestä. Kuvat ovat joko omia tai Uudenkaupungin museosta luvalla :-) käyttöön saatuja. Vuoden 1949 abiturientteja Uudestakaupungista. Iltaa vietettiin usein jossain lähiseutun kartanossa tai maatilalla. (Kuva Uudenkaupungin museo) Vuoden 1957 abiturientit jättivät viimeisen tervehdyksen vasemmalla olevalle lyseolle. Seuraavan vuoden abeilla olikin jo uusi koulurakennus. (Kuva Uudenkaupungin museo) Penkkariajelu on ollut pitkään juhlan näkyvin osa. Tässä vuoden 1958 abiturientit Uudestakaupungista. (Kuva Uudenkaupungin museo) 1964 abit lähdössä ajelulle lyseon pih

Turun linnassa avautui keskiviikkona näyttely, joka nimensä mukaisestikin on kaksiosainen ja kaksimerkityksinen. Näyttelyn aiheena on Ruotsin kuningatar Kristiina. Kustaa II Aadolfin saatua surmansa Lützenin taistelussa 1632 (tästä mielikuninkaastani kirjoitinkin taannoin ), muuttui kuusivuotiaan tyttären elämä. Tytöstä kasvatettiin tuleva hallitsija – tyttökuningas.  Tukholman Livrustkammarenissa muutama kesä sitten esillä ollut maalaus, jossa isä Kustaa II Aadolf ja tytär Kristiina. Kristiinasta tuli sivistynyt renessanssihallitsija.   Hänen hallintokaudellaan Ruotsin hovi oli eurooppalainen kulttuurikeskus. Tukholmaan hankittiin Euroopasta kirjakokoelmia ja taideteoksia ja kuningatar tunnettiin teatterin, oopperan ja baletin ystävänä. Vastoin luterilaista isäänsä, kääntyi Kristiina katoliseksi, luopui 1654 kruunusta ja kuoli 62-vuotiaana Vatikaanissa, jonne hänet myös haudattiin. Kuningatar Kristiina on jossain kirjoituksessaan todennut, että hän oli saanut alkunsa T