Välillä taas vähän musiikkia

Talven ja kevään aikana Suomessa on vieraillut useampikin vanha amerikkalainen countrylaulaja. Loppuvuodesta käytiin kuuntelemassa Kris Kristoffersonia Turussa ja nyt toukokuun aikana Helsingissä ovat esiintyneet Rosanne Cash, Lucinda Williams ja nyt Emmylou Harris ja Rodney Crowell. Lucindaa ei oltu kuuntelemassa, mutta keskiviikkona ajeltiin Finlandiatalolle kuuntelemaan kahta tuon musiikkilajin vanhaa tekijää.
Pitkän linjan muusikoilla riitti mitä esittää. Konsertin iältään jo meitäkin varttuneempi yleisö sai nauttia 2½ tuntia countrymusiikin koko lajikirjosta.
Taustalla oli loistava bändi, jonka jäsenet sooloilivat välillä kovinkin taitavasti.

Loistava, yleisöön hienosi mennyt konsertti monilla palkinnoilla palkituilta muusikoilta.
Ainoa rajoite näissä arki-iltojen Helsingin-konserteissa on se, että konsertin päättymisestä menee vielä yli kolme tuntia ennen omaan sänkyyn pääsemistä. Tästä voi lukea Hesarin Pertti Avolan arvion konsertista.
 

Kommentit

  1. Mukavia arki-iltojen piristäjiä tällaiset. Tuo myöhään nukkumaan pääseminen on tietysti ikävä puoli, mutta en tiedä saisinko itse ihan heti unta hienon elämyksen jälkeen. Se jää kuitenkin vaikuttamaan hetkeksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti