Maija Poppasta, Aladdinia ja Leijonakuningasta

Tämän iltapäivän kulttuuripläjäyksenä nautittiin Turun filharmonisen orkesterin soittamia Dinseyn elokuvasävelmiä. Kyseessä oli orkesterin järjestämän Lasten musiikkijuhlan yksi pääkonserteista. Edulliset liput ja perhekonsertti tarkoitti sitä, että Turun upean tyylikäs konserttitalo oli täyttynyt todellakin perheistä vauvasta isovanhempiin. Me olimme tällä kertaa vain perheen aikuisten kesken. Nuorisolle kun tuli kuitenkin muuta menoa tähän päivään. Aikamoista hälinää oli salissa, mutta kun lähes 70 soittajaa antoi parastaan, hävisi yleinen hälinä johonkin ja sitä pystyi uppoutumaan täysillä hienoihin elokuvasävelmiin.

Konsertissa oli kaksi osaa, joista etenkin jälkimmäinen sai ihokarvat pystyyn. Ensimmäisellä jaksolla ennen väliaikaa kuultiin musiikkia mm. Disneyn Tarzan, Merenneito, Maija Poppanen ja Kaunotar ja hirviö -elokuvista. Väliajan jälkeen tunnelma tiivistyi ja kuultiin teemoja Aladdinista, Mulanista ja Notre Damen kellonsoittajasta. Esitysten aikana oli mukava seurata kuvaesitystä kyseisestä elokuvasta. Viimeisenä kuultiin teemoja Leijonakuninkaasta. Tällaiselle "ei niin kauheasti klassisesta musiikista ymmärtävälle" konsertti oli oikein sopiva. Niinhän  se monessa menee, että mikä on suunnattu lapsille, on usein sopivaa myös aikuiselle. Lapset kun ovat aika vaativa yleisö.

Kapellimestarina orkesterilla oli Lohjan kaupunginorkesterin johtaja Esa Heikkilä.

Kommentit