Belgian Brügge, kuin satukirjan kaupunki

Vietimme lokakuun alussa vajaan viikon Belgiassa, Brüggessä ja Gentissä - eli Belgian flaamimilaisella alueella. Olemme aikaisemmin eri vuosien automatkoillamme käyneet eri puolilla Belgiaa, mutta nämä kaupungit olivat jääneet kokematta. Brügge oli jäänyt jo nuoruudessa mieleeni kauniina vanhana ja kauniina kanavakaupunkina. Gent taas oli jäänyt mieleen pelkästään tunnetun alttarikaappinsa johdosta. Sen näkeminen on ollut pitkään matkakohdelistallani. 

Brysselin lentokentältä pääsee helposti suoralla junayhteydellä Brüggeen. Matka kestää noin 1,5 tuntia ja maksoi nyt noin 25€. Lipun voi ostaa joko sovelluksella tai lentokentän juna-asemalla olevista automaateista. Sama lippu käy mihin tahansa sen päivän junaan, eikä juniin myydä paikkalippuja. On toki olemassa myös erilaisia alennuslippujakin. Junan päätepiste on Knokke ja se pysähtyy matkalla kolmella Brysselin asemalla sekä Gentissä ennen Brüggeä. Rautatieasemalta on noin vartin kävelymatka itse keskustaan. Meidän hotelli oli aseman ja keskustan puolivälissä, kohtuuhintainen ja asianmukainen pieni perhehotelli Albert I.

Brüggen koko keskusta kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon, eikä ihme. Koko keskustan alue todellakin on keskiajalta. Ja todellakin, idyllisyyttä ei ollut vain kaupungin torien ympäristöt, vaan koko kanavien rajaama keskusta-alue. Kaupunki on siis useiden kanavien kaupunki, jossain oli tieto, että keskustasta löytyy noin 80 siltaa näiden kanavien yli. 




Kaupunki on myös yksi Belgian suosituimmista turistikohteista ja siitä monessa oppaassa ja blogitekstissä varoitettiinkin. Lokakuun alussa toki näimme joitakin turistiryhmiä, mutta ajankohta oli kyllä erinomainen kaupunkiin tutustumiseen. Kaikkialla oli hyvin rauhallista ja siistiä. Kaipa se on se heinä-elokuu ja toisaalta joulukuu, jolloin niille silloillekin pitää jonottaa (että löytää sen oman kuvauspaikkansa). Olimme kaupungissa kolme päivää, joten todellakin ehdimme kiertää lähes kaikki kanavien varret, kirkot, kadut ja museot. Niistä tarkemmin myöhemmin blogin muissa kirjoituksissa.



Brügge on ollut olemassa jo roomalaisaikana, mutta sen varsinaista kukoistusaikaa olivat 1000-1400-luvut ja tämä on myös se aika, joka kaupungissa näkyy. Kirkot, taide, museot ja rakennukset, ne kertovat pääasiassa tuosta kaupungin kaupankäynnin ja kulttuurin vahvasta ajasta. Kaupunki oli etenkin tekstiiliteollisuuden keskus ja sinne perustettiin 1300-luvulla myös Euroopan ensimmäinen pörssi. Vaikka Brüggen keskusta ei ole meren rannalla, on sinne ollut yhteys ensin joen ja pitkään myös kanavien kautta, joten se mahdollisti tärkeän kaupankäynnin. Raha ja kaupankäynti mahdollisti taas kauppiaat ja varakkaat, jotka kustansivat kirkkoja ja rakennuksia ja tilasivat niihin taidetta, huonekaluja, astioita ja kirjallisuutta. 1800-luvulla englantilaiset arkkitehdit "löysivät" tämän hienosti keskiaikaisena säilyneen kaupungin, kirjoittivat siitä ja kaupungista alkoi vähitellen muodostua tärkeä matkailukohde.

Meille Brugge oli todella mieluinen kaupunki, se oli sopivan kokoinen, äärimmäisen kaunis, helppo liikkua, rauhallinenkin ja sieltä löytyi kuitenkin sopivasti historiaa, taidetta ja tekemistä. Yksi mukavimmista kaupunkilomakohteista tähän mennessä. 

Kanavat

Brüggeä kutsutaan myös Pohjolan Venetsiaksi. No, kaupungit nyt ovat hyvin erilaisia, mutta kanavia niistä todellakin molemmista löytyy. Brüggen keskustan kanavissa ei kyllä näkynyt minkäänlaista yksityistä liikennettä, onkohan kokonaan kielletty, ei selvinnyt. 


Turisteja kuljettavia kanavaveneitä kyllä liikkuu. Veneet lähtevät viidestä eri paikasta, mutta kaikki tekevät täsmälleen saman kierroksen. Noin puolen tunnin venematkan hinta on 15€ ja vene tosiaan ajaa reitin edestakaisin, joten ei ole väliä, kummalla puolella venettä istut. Itse ainakin koin sekä täällä että Gentissä hyväksi sen, että teimme veneajelun vasta vierailun loppupäässä, jolloin kaupunki oli jo kävellen tullut tutuksi ja koko ajan oli selvillä, että missä kanavassa nyt mennään. 



Kaupungin keskustassa ajelee myös monia hevoskärryjä. Niiden lähtöpaikka on tori tai keskiviikon toripäivinä Burg-aukio. Me vain ihastelimme ohi kulkevia hevoskärryjä. Nekin taitavat kulkea samaa reittiä, hinta näytti olevan 70€ / ajo. 

 

Olutta, suklaata, vohveleita, perunoita

Kuten muuallakin Belgiassa, myös Brüggessä juodaan olutta. Kaupungissa ja sen ympäristössä on useita omia olutpanimoja, joihin järjestetään myös opastettuja vierailuja. Aivan keskustasta löytyy myös olutmuseo - paremminkin vierailukeskus Bruges Beer Experience, jossa interaktiivisesti käydään läpi oluen valmistusta ja historiaa. Ja lopuksi maistellaan. 


Itse asiassa belgialainen olutkulttuuri on valittu myös Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Voi, kun Suomeenkin saataisiin se tapa, että olutta voi juoda myös 2-4 dl laseissa!




Kaupungin keskustan vilkkaimmilla alueilla joka toinen kauppaliike on suklaakauppa. Pelkästään niistä ymmärtää, että jonain muuna aikana kaupungissa on paljon enemmän turisteja. Belgialainen suklaa toki on tunnettua ja varmasti hyvääkin. Itse lähinnä nautin upeiden näyteikkunoiden tai kauniisti aseteltujen myyntitiskien katselemisesta. 

Myös muita herkkukauppoja löytyy, marenkia, vohveleita jne.




Ja ne "ranskanperuhathan" ovat oikeasti flaamilaisia perunoita, joita täältä Belgian flaamilaisalueelta ainakin saa vähän joka kuppilasta erilaisilla majoneeseilla ja täytteillä. 

Pari vinkkiäkin, vaikken yleensä ravintolavinkkejä pysty lukijoille tarjoamaankaan. Aivan keskustassa, torin luoteiskulmassa sijaitsee hulppean kristallikruunun alla vanhan Merveilleux-kahvilaketjun konditoria-kahvila. Alakerrassa sijaitsee myymälä ja ylhäältä löytyy teehuone, jossa voi nauttia mm. konditorian kuuluisia Merveilleux-leivonnaisia. Näiden valmistusta voi myös seurata kahvia juodessa. Leivokset ovat tavallaan marenkia, jotka on päällystetty jonkinlaisella kermakreemillä.


Toinen vinkkikahvila löytyy vähän ydinkeskustan pohjoispuolelta, Blekersstraatilla. Cafe Vlissinghen on kaupungin vanhin kahvila-ravintola, joka on toiminut yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1515 alkaen, yli 500 vuotta siis! Tunnelma oli varsin lämmin, sillä juuri sinä päivänä, kun kävimme, oli huoneen komeaa kaminaa lämmitetty ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Kahvilassa tarjoillaan lounaita ja tietenkin olutta ja asiakkaat istuvat pitkien pöytien ääressä. Mainio historiaa henkivä paikka!



Mitä Brüggessä sitten muuta nähtävää on? Siitä ehkä seuraavissa postauksessa. Ja kävimmehän me siellä Gentissäkin.

Seuraa blogia myös Facebookissa, niin tiedät, missä ollaan menossa.

Kommentit

  1. Brüggestä tulee minulle mieleen eräs elokuva, In Bruges. Brüggessä en ole ikinä käynyt, mutta haluaisin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo elokuva osaltaan on varmaan lisännyt ainakin viime vuosina kaupungin tunnettuutta.

      Poista
  2. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja upeista kuvista. Pakko tunnustaa, että minä olen vain istunut junan kyydissä Belgian läpi pariin otteeseen. Ehdottomasti päästävä myös katselemaan näitä kauniita maisemia myös lähemmin Belgiassa. Kauniita kanavia, joita tulee mieleen Hollanti ja Amsterdam. Ja tuo belgialainen suklaa. Omnomnom!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran vuosien aikana olemme mekin ajelleet Belgiassa, että olemme havainneet sen, että "maisemat" eivät aina lupaa näin hyvää siitä maasta. Mielestäni Belgian tienvarsimaisemat eivät juurikaan ole sykähdyttäviä, moottoriteitä ja ruuhkaa, vanhoja kaivosalueita, tasaista maata jne. Mutta sitten siellä on tällaisia kaupunkeja!

      Poista

Lähetä kommentti