Wadköpingin museoalue Örebrossa

Ruotsin Örebro on kaupunki, jossa olemme käyneet usein. Se on hyvällä paikalla ja sopii roadtripeihin joko "mennessä tai tullessa". Lisäksi joka toinen vuosi järjestettävä julkisen taiteen tapahtuma on ollut mukava lisä vierailuihin. Tänä kesänä ei OpenArt-tapahtumaa järjestetä, mutta niin me kuitenkin jälleen vierailimme kaupungissa tänäkin vuonna, toukokuussa.

Kaupungissa kannattaa vierailla myös sen ulkomuseoalue Wadköpingissä kaupunginpuiston vieressä. Museona alue avautui 1960-luvulla ja käytännössä rakennukset alueelle on siirretty muualta Örebrosta. Tosin vanhimmat siirtämiset alueelle tehtiin jo kauan ennen museoalueen virallista avuautmista.


Keskeltä aluetta kulkee vanha katu ja sen toisella puolella olevat rakennukset edustavat pääasiassa 1600- ja 1700-lukuja ja toisella sitten uudempia. Osassa taloista on erilaisia kauppapuoteja ja kahviloita, osassa museoita ja osa taitaa olla ihan yksityiskoteina. Ainakaan kaikkiin ei pääse sisälle eikä pihalle. Alueelle on vapaa pääsy ja siellä järjestetään myös paljon tapahtumia ja mm. kesäteatteriesityksiä.


Vanhimpia alueen rakennuksista on Cajsa Wargin talo, joka on 1600-luvun porvaristalon pihan vierasmaja. Rakennukseen on sisälle tehty hieno näyttely ja hienot ovat etenkin seinien ja kattojen vanhat maalaukset.


Alue on kaunis, pienet yksityiskohdat viehättävät silmää. Kukat, puiset eläinhahmot, pyykit narulla, tyylikkäät puutarhakalusteet jne. Kaikki kohdallaan. 



Wadköpingin alue on aina avoinna, mutta kaupat ja museot ovat avoinna kesällä joka päivä 11-17 ja muina aikoina päivittäin klo 11-16. Alueella järjestetään mm. erilaisia markkinoita. Itseäni kiinnostaisi ainakin ennen joulua järjestettävät joulumarkkinat tällä idyllisellä alueella.

Seuraa blogia myös Facebookissa.


Kommentit

  1. Näyttääpä tuo ulkoilmamuseo hienolta! En yleensä juurikaan kahviloissa istu, mutta pakko todeta, että tuollaisessa miljöössä olisi mukavaa istuskella kahvikupin äärsessä. Ja toden totta, joulumarkkinat tuollaisella paikalla kuulostavat todella upealta. Mukavaa myös, että pääsymaksua ei ole, niin paikallisetkin varmasti käyvät mieluusti alueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo museoalueiden kahvilat suorastaan kutsuvat istuskelemaan.

      Poista

Lähetä kommentti