Yö Alvar Aallon Sunilassa

Kymijoen suulla, Kotkan kaupungissa sijaitsee Sunilan sellutehdasyhdyskunta asuinalueineen, jonka suunnittelusta vastasi 1930-50-luvuilla arkkitehti Alvar Aalto. Alueen rakentaminen alkoi vuonna 1936 ja alueelle valmistui paitsi itse sulfaattiselluloosatehdas, myös työntekijöille, virkamiehille ja johtajille tarkoitetut asunnot pesuloineen, lämpökeskuksineen jne. Alue rakentui suomalaiseen mäntymetsään. Ensimmäisessä rakennusvaiheessa toteutettiin johtajan asuintalo Kantola, insinöörien rivitalo Rantala, työnjohtajien rivitalo Mäkelä ja työläistalot Mäntylä ja Honkala sekä tarpeelliset huoltorakennukset. 


Olemme joskus 1980-90-lukujen vaihteessa vierailleet Aallon jalanjälillä Sunilassa, kun siellä oli esillä jonkinlainen alueen historiasta kertova näyttely. Viime kesänä bongasin, että Sunilan entisissä työväestön kerrostalossa olisi vuokrattavana Airbnb-asunto. 




Matkailijana olen lapsellisen innostunut hotelliyöpymisistä aamiaisineen. Tapamme reissata on yleensä roadtripit, joissa en todellakaan jaksa säätää avainten, sisäänkirjautumisten tms. aikataulujen suhteen. Yleensä yövymme vain yhden yön kussakin hotellissa. Haluan, että voin tulla yöpymispaikkaan milloin tulenkin ja respa on silloin auki. Ja sen verran kuitenkin vähän matkustan, että ne perinteiset hotelliaamiaiset ovat osa omaa matkakokemustani. En siis halua reissullani murehtia siitä, onko seuraavana aamuna aamukahvia kaapissa. Tässä siis syy, miksi en yleensä edes vilkaise mitään muita kuin hotelleja, kun suunnittelen matkojani. Tällä kertaa Alvar Aalto sai kuitenkin tämän matkasuunnittelijan tekemään poikkeuksen.


Samalla omistajalla on jo kolme vuokrattavaa Aalto-henkistä asuntoa vuonna 1937 valmistuneessa Honkala-kerrostalossa. Me yövyimme 30 neliön kokoisessa yksiössä, joka oli kalustettu ja sisustettu aidoin Aalto-huonekaluin ja esinein. Asunto oli varattavissa Airbnb-palvelussa nimellä Aalto Apartments Sunila. Asuntojen omistajasta, Terhi Lindholmista oli juuri juttua Ylen uutisissa.





Voin hyvin suositella ainakin tätä asuntoa kaikille Aallon arkkitehtuurista ja muotokielestä pitävälle. Yöpyminen maksoi viime kesänä alle 90€. 

Sunilan alueella kannattaa muutenkin kierrellä ja tutustua alueen rakennuksiin. Kesäaikana alueella järjestetään myös opastuksia alueen arkkitehtuuriin. Viime kesänä myös Kantolassa, tehtaan johtajalle rakennetussa talossa oli esillä näyttely, joten myös sinne pääsi sisälle tutustumaan.




Kantolassa on paljon samaa kuin muissakin Aallon edustuskodeissa. Avaruutta, valoisuutta ja suuria ikkunoita, joiden avulla metsä ja tässä tapauksessa myös meri näkyy sisätiloihin. Kantolan avoinnapidosta ja näyttelyistä vastaa Pro Sunila -yhdistys, jonka tarkoituksena on tuoda tunnetuksi juuri alueen historiaa ja toisaalta luonnollisesti edesauttaa alueen säilymistä ja elinvoimaisuutta. 



Sunilan alueesta on hyviä karttoja, esitteitä ja myös omat nettisivut. 

Ja varmistukseksi vielä, että tämäkään kirjoitus ei ole kaupallista yhteistyötä ja muistathan, että blogia kannattaa seurata myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Hieno kuvajuttu. Sunila on tuleva kohteeni. Kiintoisaa, mitä sanoit majoitukseen liittyen. Herään 5:30-6 ja tarvitsen heti kahvia. Siksi harrastan omatoimimajoitusta. Kahvikone pitää olla.

    VastaaPoista
  2. Kiva juttu Sunilasta. Kantolaan liittyen korjaus: Pro Sunila ei ole viime vuonna vastannut Sunilan Kantolan toiminnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos täsmennyksestä. Kirjoituksessa kerrottiinkin viime kesästä, joka kirjottamishetkellä tarkoitti kesää 2021. Mutta se oli silloin :-)

      Poista

Lähetä kommentti