Todellinen kotimaan matkailun vuosi 2021

 

Kotimaanmatkailu on aina ollut sydäntä lähellä ja jo lapsuudesta on lähtenyt innostus ja kiinnostus ajella pikkuteillä ja poiketa katsomaan kauniita maisemia, rakennuksia, kirkkoja, hautausmaita tai ihan mitä vaan nähtävyyksiä. No, tänä vuonnakaan ei matkustettu ulkomaille eikä juuri ollut mitään tapahtumiakaan. Tämä tarkoitti sitä, että reissasimme kotimaan teillä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden 1965 reissuautoomme kertyi kilometrejä enemmän kuin aikaisempina vuosina, noin 14.000 km. Teimme keväästä lähtien paljon päivä- tai viikonloppureissuja ja kesäloman aikana emme juuri kotona viihtyneet. Loppuvuotta kohden innostus ja mahdollisuus alkoi hiipua. Ei vähiten siitä syystä, että kohteet alkoivat jo loppua. Aikaisemmin talvisen kotimaanmatkailun syynä kun on ollut vaikka konsertti tai teatteri, nyt oli jo lähiseudun museonäyttelytkin koluttu viimeiseen saakka.

Reissuautomme Impala ylitti heinäkuussa myös Napapiirin.

Raaheen on kaksi kertaa suunnattu yöpymään kuvassakin näkyvän Langin kauppahuoneen johdosta.

Raatteen tie itärajalla.

Rauma on suosituin matkakohteemme tänäkin vuonna.

Pölkinvuoren kukkapuisto Urjalassa.

Mikä milloinkin pysäyttää. Virolahti.

Yritin muistella paikkakuntia, joihin vuoden 2021 aikana matkustimme tai jossa pysähdyimme edes yhden kulttuurikohteen johdosta. Museo, kirkko, näyttely, hautausmaa, muistomerkki, tapahtuma tms. sai meidät pysähtymään vapaa-aikanamme ainakin seuraavilla paikkakunnilla:

Kajaani.

Kallon majakka Porissa.

Naantalin Kultaranta.

Vanha kaivos, Outokumpu.
Eura, Eurajoki, Hanko, Harjavalta, Hartola, Heinola, Helsinki, Hämeenkyrö, Ii, Iisalmi, Iittala, Imatra, Inkoo, Joensuu, Jokioinen, Jyväskylä , Kajaani, Kangasala, Kankaanpää, Karkkila, Karvia, Keminmaa, Kemiö, Kerimäki, Kokemäki, Koli, Korkeakoski, Koskenkorva, Kotka, Kuusamo, Laitila, Lappeenranta, Lieksa, Loimaa, Loviisa, Luumäki, Naantali, Nokia, Nurmes, Oulu, Outokumpu, Paimio, Parikkala, Parkano, Pernaja, Pori, Posio, Punkaharju, Raahe, Rauma, Rovaniemi, Ruokolahti, Salo, Sastamala, Suomussalmi, Säynätsalo, Sääksmäki, Taivalkoski, Taivassalo, Tammisaari, Tampere, Tervola, Turku, Tuusula, Ulvila, Urjala, Vaasa, Virolahti ja Vääksy. Ja monessa lähiseudun kaupungissa toki useammankin kerran. Aina ei toki tultu välillä reissulta kotiin. Ainakin 15 hotelliyöpymistä kotimaassa sisältyi tähän vuoteen.

Imatran valtionhotelli oli yksi niistä kohteista, joka sai taloutemme rahoja kotimaanmatkailun johdosta.

Lukemattomat olivat kesäkahvilat ja -ravintolat, joihin jätimme eurojamme tänä vuonna. Tämä kiva kahvila löytyy Hämeenkyröstä.

"Legendaarinen" Kaleva-baari Suomussalmella.

Meille nämä kahvilatkin, kun ovat kunnollisia, ovat matkailukohteita. Tämä kaunis kohde löytyy Korkeakoskelta, Walleniuksen vapriikki.

Ihan vaan tiedoksi kuntien kulttuuripäättäjille, että meitä kotimaan kulttuurimatkailijoita riittää tulevinakin vuosina. Asiaan kannattaa panostaa ja niistä kannattaa tiedottaa ja niitä kannattaa markkinoida. Kyllä taisimme kaikille paikkakunnille jättää myös jonkun euronkin.

Fagervikin ruukinkartano Inkoossa.

Söderlångvikin kartano ja museo Kemiönsaarella.

Vuojoen kartanollakin Eurajoella kävimme erään reissun aamupalalla.
 

Tämän vuoden pysähdyskohteilla oli useitakin yhteisiä nimittäjiä. Vuoden aikana vierailimme mm. monella ruukkialueella. Ulvilan Leineperin ruukilla pysähdyttiin parikin kertaa niin kahville kuin romutorillekin. Noormarkun ruukillakin kiertelin jo talvella mutta paremmin kierrettiin alue kesällä. Kauttuan ruukin kautta nyt aina ajellaan, kun kotoa lähdetään sinne suuntaan. Perinöstä löytyi niin Kosken ruukki kuin Latokartanonkosken ruukkialueen jäänteetkin. Taalintehtaan ruukin hiiliuunit tekivät vaikutuksen  ja Karkkilan ruukkialue valimoineen ja runsaine tehdasrakennuksineen nyt vaan on hieno. Kauniin museotien varrella sijaitsevan Fagervikin ruukkialueen rakennukset tuli jälleen kerran katsastettua. Marieforsin eli Kellokosken ruukkialue Tuusulassa oli uusi tuttavuus, sinne pitää mennä joskus sellaiseen aikaan, kun paikat ovat avoinna. Viereinen Kellokosken sairaala-alue oli myös mielenkiintoinen. 

Kosken ruukin kesäkahvila Perniössä.

Taalintehtaan hiiliuunit.

Tänäkin vuonna teemanamme olivat myös Alvar Aallon (ja Ainon ja Elissan) suunnittelemat kohteet. Vierailimme mm. Helsingissä Aaltojen kodissa sekä studiossa. Villa Mairea Noormarkussa on todellinen helmi ja opastettu kierros siellä oli yksi tämän vuoden parhaista opastuksista, erinomainen opastus oli myös Tammisaaressa Aallon suunnittelemassa Göran Schildtin Villa Skeppet -huvilassa. 

Villa Mairea Noormarkussa.

Villa Skeppet Tammisaaressa.

Sunilan asuinalue Kotkassa.
Sunilan alueen Alvar Aalto -kerrostalossa sijainnut Airbnb-asunto, jossa yövyimme Kotkassa.

Imatran Kolmen ristin kirkon surkea kunto sen sijaan teki surulliseksi. Säynätsalon kunnantalon opastuksella olimme myös tänä kesänä, edellisestä kerrasta oli jo vuosikymmeniä aikaa. Rovaniemellä tutustuimme niin Aallon julkisiin kohteisiin kuin yksityistaloihin ja kerros- ja rivitaloalueeseenkin. Pääsimme myös yöpymään Kotkan Sunilassa Aallon 1930-luvulla suunnitteleman kerrostalon yksiössä. Koko Sunilan alue kierrettiin ja vierailtiin myös Sunilan johtajan kotona Kantolassa. Monilla ajeluillamme kuuntelimme myös mielenkiintoista Jari Järvelän kirjoittamaa Aino A -romaania.

Rovaniemen kirjasto.

Aaltojen koti Helsingissä.

Muistelin ensin, ettei tänä vuonna tullut käytyä niin paljon museoissa. Suuret näyttelyt kun nekin jäivät odottamaan parempia aikoja. Mutta tulihan niissä museoissakin vierailtua. Sarka, Milavida, Taidehalli, Wäinö Aaltosen museo, Didrichsenin taidemuseo, Kankaanpään kaupunginmuseo, Rauman taidemuseo, Söderlångvik Kemiössä, Taalintehtaan ruukkimuseo, Korkeakosken kenkämuseo, Itä Hämeen museo, Könnin kellomuseo ja Koskenkorvan museo, Perniön museo, Salon Veturitalli, Tampereen taidemuseo, Iittalan lasimuseo, Raaseporin linna, Taivassalon museo, Svinhufvudin kotimuseo Kotkaniemi, Laila Pullisen veistospuisto, Vaasan, Oulun, Vanhan myllyn ja Perniön automuseot, Outokummun kaivosmuseo, Olvi-olutmuseo, Salpalinjamuseo ja bunkkerimuseo, Raatteen talvisotamuseo, Serlachius-museot - ne nyt ainakin. 

Könnin kellomuseo Koskenkorvassa.

Itä-Hämeen museo Hartolassa olikin hieno!
 

Kotkaniemi Luumäellä.

Myllyn vanhat autot -museo ja sen omistaja Joensuun lähellä.

Raaseporin linna.

Anu Pentik -näyttely Wäinö Aaltosen museossa Turussa.

Näyttelyistä mieleen jäivät parhaiten Banksy Mäntässä ja Petri Ala-Maunus Veturitallissa Salossa. 

Taidetta nähtiin toki muuallakin kuin museoissa. Ite-taidetta ja erilaista ympäristötaidetta bongattiin ainakin Karvialla, Parkanossa, Heinolassa, Hartolassa, Suomussalmella ja Parikkalassa. Taidenäyttelyitä löytyi myös monista kesäkahviloista tai navetoista. 

Hiljainen kansa Suomussalmella.

Parikkalan patsaspuisto.

Pentik-kartano, Posio.
 

Erilaisia yksityishenkilöiden kotimuseoita tai keräilyharrastuksen esittelyjä saatiin myös tänä vuonna kokea. Vaajakoskelta löytyi valtava Elvis-esineiden kokoelma ja samalla miellyttävä kohtaaminen keräilijän ja miniänsä kanssa. 

 

Hangossa pääsimme ihmettelemään ennennäkömättömiä suvun kauppa-aiheisia kokoelmia mielenkiintoisten tarinoiden saattelemana.

Yllättävä kohtaaminen Korkeakosken kenkämuseossa.

Tähän vuoteen sattui myös usea sometuttavuuksien tapaaminen. Hangossa vietimmekin kesän ehkä hienoimman päivän pelkän Instagram-tuttavuuden rohkaisemina. Toiset sometutut sain vierailulle työpaikalleni museolle ja yhden sometutun kanssa törmättiin aivan yllättäen niinkin ilmiselvässä paikassa kuin Korkeakosken kenkämuseolla! Loppukesällä rohkaistuttiin vielä pysähtymään kahville sometutun Jokivarren aittaan. 

Kirkkoja bongattiin joko sisältä tai ulkoa ainakin sata. Keskiaikaisia, puisia, isoja ja pieniä, funktionalistisia, moderneja, ortodoksisia ja Josef Stenbäckin suunnittelemia. Eniten jäivät ehkä mieleen Kainuun ja pohjoisen 1950-luvun kirkot ymäristöineen. 

Iin kirkkosali.

Iisalmen kirkko.

Joensuun ortodoksinen kirkko.

Karvian kirkko.

Keminmaan kirkko ja lattialuukuista kurkistava muumio.

Se suurin puukirkko Kerimäellä.

Alvar Aallon suunnittelema Kolmen ristin kirkko Imatralla on säälittävässä kunnossa.

Kuusamon kirkko.

Rovaniemen kirkko.

Toivakan kirkon kattomaalausselfie.

Hautausmaitakin bongattiin, nehän nyt kertovat paikkakunnasta aika paljon. Niin ja niitä vaivaisukkoja.

Jyväskylässä.

Ruokolahdella.

Ja bongattiin me siltojakin. Aika monta vanhaa rautatiesiltaa löytyi, useita riippusiltoja ja tietenkin vanhoja kivisiltoja.

Riippusilta Hartolassa.

Keikyän riippusilta.

Lapijoen kivisilta.

Tämän vuoden teemana on myös ollut käydä aamupalalla erilaisissa paikoissa. Tavoitteena oli, että noin tunnin ajomatkan päästä kotoa pitäisi löytyä kahvila tai ravintola, joka tarjoaa sellaisen aamupalan, johon kuuluu myös puuro (kuskin vaatimus).

Laivahostelli Boren aamupalalla käytiin useammankin kerran.

Löytyihän niitä, mutta aika etsimistä se kyllä on ollut. Yhdeksi suosikkipaikaksi muodostui Turun suuntaan lähdettäessä laivahostelli Boren aamupala. Sen kun saattoi nauttia myös samaan aikaan laivassa asuvan Wasp-yhtyeen kitaristin kanssa. Aamupaloja nautittiin myös Tuorlan majatalossa Piikkiössä, Porin eri kahviloissa, Härkäpakarissa (tietenkin) jne.

Ala-Emali Karkkilassa.

Tampereen Valoviikkojen avajaiset lokakuun lopussa.

Tapahtumiin emme tänä vuonna juuri osallistuneet. Tai eihän  niitä nyt juuri ollutkaan. Kesällä seurattiin yksi helteinen päivä Vääksyn kanavalla, kun vanhat höyrylaivaharrastajat kokoontuivat paikalle. Karkkilassa osallistuimme Rautapäiville, jonka ohjelmassa oli mm. romutori. Romutoreilla kävimme myös ainakin Lahdessa ja Vääksyssä. Lolakuun lopussa käytiin myös Tampereen valoviikkojen avajaistapahtumassa. 

Vääksyn kanavan höyrylaivakokoontuminen heinäkuussa.
Tässä vaiheessa mieli tekisi jo suunnitella seuraavia lomia. Joko sitä uskaltaisi edes Ruotsia?

Niin ja siis sen kaiken muun vapaa-ajan vietimme ehkä näissä paikallisissa kahviloissa. Kiitos kuskille tästäkin vuodesta (oli muuten 34. yhteinen ajeluvuosi).

Ensimmäistä kertaa Kolilla ja sopivasti heinäkuisen auringonlaskun aikaan.


Kommentit

  1. Todella paljon ehditte vuoden aikana matkustamaan kotimaassa. Meilläkin taisi olla ennätysvilkas mstksiluvuosi kotimaanmatkailun osalta ja yöpymisiäkin oli yli 30. Eniten tuli meille tyypillisesti kierrettyä luontokohteita, mutta mahtui mukaan myös esimerkiksi linnoja ja majakoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olettekin kyllä paljon kiertäneet kansallispuistoja ja muita luontokohteita!

      Poista

  2. Upeita paikkoja on Suomessa kyllä ja joissa olette vierailleet , mutta pitäisi olla auto ja kuski, jotta niihin pääsisi. Itse en uskalla ajella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyylisessä matkailussa oma auto on olennainen. Täältä ei ainakaan edes pääse julkisilla juuri mihinkään.

      Poista
    2. Olipa hengästyttävä ;) mutta mielenkiintoinen ja jopa kadehdittava koonnos vuoden reissuista näin autottomalle seniorille. Löytyi mukavia vihjeitä pysähdyspaikoiksi, jos ja kun pääsen taas autoilevien kavereiden kyydissä eri puolille Suomea.

      Poista
  3. Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Teillä on ollut upea matkailuvuosi 2021! Upeita kuvia ja kohteita, joista taidan napata itselleni pari myös nyt alkaneelle vuodelle. Olen NIIN iloinen, että meidän tiemme aikoinaan kohtasivat Aboa Vetus & Ars Novan tiloissa muutamia vuosia sitten. Jaamme kiinnostuksen arkkitehtuurin, taiteeseen, kirkkoihin, kotimaanmatkailuun ja bloggaukseen. Toivottavasti tänä vuonna pääsisimme vaikka Ugissa kohtaamaan livenä tämän koronakurjimuksen väistyttyä.
    Hyvää loppiaista ja uutta alkanutta vuotta 2022 ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti