Kallo ja Uniluoto Porissa

 

 

Vuosien aikana paljon kotimaata ja lähiseutuja matkailleena on Porikin toki melko tuttu kaupunki. Hyvin on kaupunki tuonut esille keskusta-alueen lisäksi myös Yyteriä ja Reposaarta. Mutta minulle ainakin niiden välissä sijaitseva Mäntyluoto, Uniluoto ja Kallo olivat vieraita. Ennen pääsiäistä paikallisessa Ylen radio-ohjelmassa tuli ohjelmaa Kallon majakan vieressä sijaitsevan Porin purjehdusseuran kahvilan nuorista yrittäjistä. Siitä se sitten lähti. Pakkohan sinne oli lähteä ajelemaan. 

 Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut urheiluseura, Segelföreningen i Björneborg BSF toimii tuolla "kakkostien länsipäässä" sijaitsevalla Kallon kallioluodolla. Kallossa sijaitsee seuran juhlatilaisuuksiin vuokrattava paviljonki, sen vieressä Kallon majakka ja vielä kesäkahvila. Kesäkahvilan avoinnaolo kannattaa tarkistaa kahvilan Facebook-sivuilta. Ennen kesää taitaa olla satunnaisesti viikonloppuina ainakin auki. 


Kallon kalliorannoilta avautuu aava meri. Vastapuolella näkyy Reposaari ja tuulivoimaloita ja vieressä on Mäntyluodon rahtisatama. Mutta ainakin pääsiäisen kevättuulessa meri oli aika vaikuttava, kun aallot iskivät sileisiin rannan kallioihin. Ja tänne siis pääsee ihan perille saakka autollakin.


Kallon luodolla sijaitsee myös majakka. Ensimmäinen loisto Kallon saarelle pystytettiin vuonna 1884. Nykyinen kahdeksankulmainen majakkatorni ja sen vieressä oleva puurakenteinen majakanhoitajan asunto on rakennettu vuonna 1903. Tämä majakka on toinen niistä kahdesta majakasta, joiden viereen pääsee autolla. Toinen on Marjaluodon majakka Hailuodossa.

Ja kun kahvilan luukulla oli avanut suunsa ja kertonut tulevansa vähän Poria kauempaa, tuli kojusta ystävällinen mies, joka tarjoutui esittelemään meille majakkaa. Kiipesimme siis myös torniin. 


Kallosta kohti Yyyteriä palatessa kannattaa ehdottomasti poiketa Uniluodossa. Jotenkin nimensä mukainen upea asuinalue. Itselleni tuli ainakin mieleen monet Länsi-Suomen puutalokaupungit. 



Ruutukaavaan rakennettu asuinalue, jota reunustaa aava meri usealta suunnalta. Rakennukset pääosin puisia, monen eri aikakauden ja tyylin luomuksia. Jotenkin todella aitoa ja viehättävää. Täälläkin tuli sellainen olo, että tänne pitäisi tulla kesällä kävelemään näitä katuja. Nyt mereltä käynyt tuuli ja lähes räntäsade ei siihen houkutellut.



Mäntyluodon sataman vieressä, Uniluodon kerrostalojen vierestä löytyivät myös nämä kaksi omalla tavallaan idyllistä rakennusta. 


 

Toinen lienee jonkinlainen muuntamo- tai voimalaitokseen liittyvä rakennus (?) ja toinen, legendaarinen Unskila. Unton baari oli aikanaan kai todellinen satamakapakka. Baari sai nimensä perustajaltaan, Unto Havialta ja nimi muuttui nopeasti kanta-asiakkaiden keskuudessa Unskilaksi. Tätä kapakkaa on Dingon Neumann myös muistellut paikkana, jonka kautta lähti 15-vuotiaana merille. Baari lienee lopettanut jo pari vuosikymmentä sitten, mutta kyltit ovat onneksi tallella.


Cafe Kallo näyttäisi olevan myös vappuna auki. Joten tässä teille yksi retkikohde!

Seuraa blogia myös Facebookissa.

Kommentit

  1. Ai vitsit, kivaa seutua. Jostain syystä ei ole tullut nyt useisiin vuosiin käytyä. Viime vuosina matkat ovat rajoittuneet keskustaan ja Yyteriin. Täytyy pitää varsinkin Kallo mielessä, kun seuraavaksi tulee syntymäkaupunkiini lähdettyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin oli itsellenikin yllätys, että tuossa Yyterin vieressä tällainen on.

      Poista

Lähetä kommentti