Lankalauantaina Uudessakaupungissa

 
Kotikaupunkini Uusikaupunki heräsi jälleen tänään talviunestaan. Paikallisten kivijalkakauppiaiden järjestämä pääsiäisen pop up -tapahtuma osui jälleen kerran hyvään saumaan. Keskelle pääsiäispyhiä, jolloin kaivataan jo jotain tekemistä ja joka tapauksessa lähdetään vähän asioille. Ja miten sattuikaan se kylmän kevään aurinkoisin ja lämmittävin päivä.
 
 
 
Yksinkertaisia tapahtumia, jotka saavat kaupunkilaiset, mökkiläiset ja turistit viivähtämään vähän pidempään siinä Alisellakadulla tai torilla. Tavataan tuttuja, nautitaan kevään keltaisesta ja uskaltaudutaan niihin kauppaliikkeisiin sisälle asti. Torilla oli normaalia enemmän myyjiä, mm. paikallisia lähiruokatuottajia. Kesästä tutun Pakkahuoneen kojussa riitti jonoa iltapäivään asti, munkit ja lankkupitsat tekivät kauppansa. Noitiakin näkyi.
Muutaman kauppaliikkeen näyteikkunoissa saattoi ihailla eläviä mallinukkeja, kameraliikkeen edessä saattoi katsella kaukoputkella tipuja, kirjakaupassa sai seurata paikallisen lautapelikerhon pelaamista jne.
 
 
 
Kadulla saattoi törmätä noidan lisäksi munia tarjoavaan pääsiäistipuun tai vaikkapa taitavaan jonglööriin. Myös eri yhdistykset osallistuivat tapahtumaan.
 
  
Me ainakin vietimme kaupungilla monin kerroin pidempään kuin normaalilla lauantain kauppareissulla. 
 

Keskustan kahdessa taidegalleriassa oli myös tapahtumia. Galleria Horisontissa oli esillä Tarkemmin katsoen -niminen ripustus. Ja miten hienoa musiikkia saimmekaan kuunnella taidenautinnon taustalla!

Runonkulman Galleriassa olikin vilskettä. Esillä on Ritva Louhen ja Jonna Oksasen keramiikkataidetta. Ritva Louhi oli myös paikalla esittelemässä näyttelyä ja kertomassa mm. näyttelyssä olevien keramiikkatöiden tekniikasta ja poltosta. Kiipesimme myös gallerian yläkertaan, jossa saattoi testata kuivahuovutusta. Niin, ja osallistua arvontaan (sain muuten juuri tiedon, että arpaonnikin suosi minua!).
 
 
Me - tuon kuskin kanssa - ainakin ihastuimme jälleen kerran kotikaupunkiimme! 


Seuraamalla blogia myös Facebookissa, pysyt mukana matkassa!


Kommentit