Pohjolan leijona - Kustaa II Aadolf

Kustaa II Aadolfin patsas Tukholmassa

Tänään liehuvat Suomen liput, sillä maassamme vietetään ruotsalaisuuden päivää, joka taas on yleinen liputuspäivä. Ruotsalaisuusliike alkoi 1900-luvun alussa nostaa tietoisesti esiin ruotsin kielen ja kulttuurin asemaa Suomessa, vastaiskuna vahvistuneelle suomalaisuusliikkeelle. Mutta miksi juuri tänään? Tänä päivänä – juliaanisen kalenterin mukaan – Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin taistelussa vuonna 1632. Marraskuun kuudennesta tuli jo 1600-luvulla Kustaan nimipäivä ruotsalaisessa almanakassa. Kuningas Kustaa II Aadolfin kuolinpäivä haluttiin nostaa ruotsalaisuuden päivän päivämääräksi, sillä juuri hänen aikanaan luotiin pohja Ruotsin suurvalta-asemalle. Kuningasta pidettiin suurena sotapäällikkönä ja luterilaisen uskon kannattajana. Hänen 300-vuotisjuhliaan juhlittiin Tukholmassa näyttävästi 1800-luvun lopussa. Suomessakin häntä pidettiin miltei sankarikuninkaana. 1900-luvun alussa juhlan luonteeseenkin kuului nimenomaan kuninkaan muistaminen. Suomen almanakkaan 6.11. merkittiin liputuspäiväksi vuonna 1979.

 

No miksi minä sitten tästä kirjoitan. No, kun minä ”fanitan” Kustaa II Aadolfia. Ilman häntä ei olisi minulle rakasta Uuttakaupunkiakaan. Kustaa II Aadolf perusti kotikaupunkini laillistaakseen täällä joka tapauksessa käydyn kaupankäynnin vuonna 1617. Tosin näin hän samalla takasi itselleen verorahat. 

Kustaa II Aadolfin kuolinhetkellään pitämä takki sekä hänen hevosensa Streiff. Tukholman Livrustkammarenista.

Kustaa II Aadolf syntyi 1597 Tukholmassa ja valtaistuimelle hän nousi vuonna 1611. Häntä pidetään aikansa taitavimpana sotapäällikköinä. 30-vuotinen sota Hakkapeliittoineen on meille suomalaisillekin tuttu.

Toki reissatessa on tullut sitten huomioitua myös kyseisen kuninkaan jalanjäljet.

Kustaa II Aadolf Lützenin raatihuoneen ulkoseinässä

Vierailu Lützenissä, Kustaa II Aadolfin kuolinpaikalla kesäisellä automatkalla vuonna 2007 on jäänyt pysyvästi mieleen. Koska suunniteltu reittimme kulki joka tapauksessa läheltä Lützeniä, päätimme poiketa katsomaan paikkakuntaa. Ajoimme kaupungin raatihuoneen eteen ja hetken katselimme, että josko jostain löytyisi jotain karttaa tai infopistettä. Ei kestänyt kauaa, kun raatihuoneen ovesta käveli paikallinen poliisi koputtamaan auton ikkunaan. Hän kysyi, olemmeko suomalaisia ja neuvoi sen jälkeen meitä jatkamaan eteenpäin kaupungista. Löysimme oikean tien ja vastaan tuli pieni muistokappeli sekä museo. Mutta olimmekin liikkeellä juuri työntekijän lounasaikaan. Kun kerran tänne asti nyt oli tultu, jäimme odottelemaan. Ruokatunti päättyi ja nuori saksaa puhuva nainen tuli avamaan ovet. Ostettuamme liput selvisi, että kappeliin ja pieneen museoon pääsee ainoastaan saksankielisen oppaan – eli hänen – kanssaan. Tuolloin 6-10 –vuotiaat poikamme eivät juurikaan hurranneet, kun päätimme kuitenkin mennä kierrokselle. Kierroksella oli meidän lisäksemme mukana myös ruotsalainen pariskunta. 

Kierros oli varsin vaikuttava. Kuninkaan kuolinpaikalle oli tehty pieni kappeli ja sen yhteyteen museo, jossa kerrottiin taistelusta, jossa Kustaa kuoli. Huolimatta kielimuurista tuli tästä museovierailusta sellainen, jonka kuusivuotias kuopuksemme varmaan vieläkin muistaa. Häneen iski jonkinlainen kiinnostus historiaan juuri tuossa erittäin perinteisessä pienessä museossa. Olimme olleet kolmen viikon automatkalla Euroopassa. Käyneet lukuisissa kohteissa ja mielenkiintoisissa kaupungeissa. Kun saavuimme kotiin ja isovanhemmat kysyivät kuusivuotiaalta, mitä matkalta jäi mieleen, oli vastauksena kertomus kuningas Kustaa II Aadolfin kuolemasta Lützenin taistelukentällä. Museot voivat todella yllättää.

Lützenin kappeli.

Tämän "harrastuksen" seuraava askel on lukea juuri eilen Tieto-Finlandia -ehdokkaaksi valittu Mirkka Lappalaisen kirja Pohjolan leijona, joka kertoo Kustaa II Aadolfin valtakauden vaikutuksista Suomessa.