Onko Lohjalla jotain muutakin kuin ABC?

Onko? Otsikko nyt lähinnä viittaa ihan omaan itseeni. Se Lohjan ABC kun on se paikka Turku-Helsinki -moottoritien varrella, johon ensimmäiseksi mennään, kun pääkaupungista lähdetään kotia kohti. Ei sen takia, että se olisi jotenkin houkutteleva, mutta kun aika usein matkaa tehdään yöaikaan ja kun tullaan esimerkiksi lentokentältä, konsertista tai vaikka korispelistä, kuten eilen illalla. Eipä siinä juuri muita paikkoja ole avoinna.
 
Mutta mitä muuta Lohjalla voisi olla? Helteisenä keskiviikkona ajoimme ottamaan selvää. No, siis onhan Lohjalla varmaan vaikka mitä. Tunnetuin kohde taitaa olla Tytyrin kaivos ja siellä oleva museo. Sinne emme nyt menneet. Olemme viime vuosien aikana bonganneet Suomen keskiaikaisia kirkkoja ja mukana autossa kulkee Markus Hiekkasen ansiokas teos aiheesta. Lohjan keskiaikainen kirkko oli vielä käymättä.
 
On ymmärrettävää, että kun vanhat kirkot ovat olleet koko ajan seurakunnallisessa käytössä, on niihin pitänyt tehdä uudistuksia. Luonnollisesti kyseiset keskiaikaiset kirkot ovatkin luonteeltaan erilaisia kuin esimerkiksi ne, jotka on "hylätty" 1700-1800 -luvuilla uuden kirkon valmistuttua. Näissä ehkä ainoastaan kesäkirkkoina toimivissa kohteissa on vanha tunnelma usein konkreettisesti aistittavissa. Toisista puuttuvat penkit, toisissa on maalattia. Käytössä olevissa kirkoissa taas on pitänyt tehdä ajanmukaiset lattiat, penkit, lämmityssysteemit ja asentaa vielä urutkin. On selvää, että historiallisina kohteina niissä on silloin eroja. No, tämä vaan taustaksi sille, että Lohjan kirkko oli toki komea, mutta sellaista erityisen vaikuttavaa fiilistä siellä ei tullut. 


Lohjan keskiaikainen kivikirkko, Pyhän Laurin kirkko lienee valmistunut 1400-luvun puolivälissä. Se on kooltaan varsin suuri, yksi suurimmista Suomen keskiaikaisista kirkoista. Kirkon runsas maalauskoristelu on 1500-luvulta. Kirkkoa on uudistettu useaan otteeseen, laajasti 1800-luvulla, sitten 1960-luvulla ja urut on hankittu 1980-luvulla. Keskiaikaisesta irtaimistosta näkyvin on puinen krusifiksi 1400-luvulta.

Hautausmaalla, lähellä kirkkorakennusta sijaitsee keltainen hautakappeli ja sen ja kellotapulin välissä näytti olevan Kyllikki ja Johannes Virolaisen hautakivi.

Aivan Pyhän Laurin kirkon lähellä sijaitsee vanha pappila, jonka tiloissa nyt toimii Lohjan museo. Sinne siis seuraavaksi!

Vanhan pappilan lisäksi museoalueella sijaitsee pedagogio, tilanhoitajan rakennus, makasiini, luhti-aitta, navetta jne. Satunnaisena museovieraana ei ensin oikein päässyt perille, mikä oli tämän museon "punainen lanka". Eri rakennuksissa oli esillä erilaisia kodin esineitä ajokaluista keittiökaluihin ja tekstiileihin.
Navetassa oli esillä kesänäyttely Menopelit minikoossa. Se tietenkin houkutteli. Esillä oli jonkin verran vanhoja menopeleihin liittyviä leluja, polkuautoja ja rautatiepienoismalli. Paikallisesti ja paikallismuseolle hieno näyttely. Ehkä me emme olleet parasta asiakaskuntaa - niin monet autoaiheiset museot ja maailman suurimmat pienoismallimaat käyneenä.

Lohjan museon uusinta osiota oli vanhassa pedagogiorakennuksessa sijaitseva näyttely, joka kertoi Lohjan tarinan. Se oli kivasti toteutettu näyttely, josta tällainen "vain ABC:n tunteva" sai melko hyvän käsityksen paikkakunnan historiasta ja nykyisyydestäkin.

Kommentit

  1. Täällä ollaan taas kateudesta vihreänä tuosta Lohjan kirkosta. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hieno, on. Mutta joku siinä oli, ettei se sykähdyttänyt. Sama juttu Espoon kirkon kanssa, jossa käytiin eilen. Mielessä ovat upeat Sipoo, Pyhtää...

      Poista

Lähetä kommentti