Kiveen hakatut

Hautausmaat ovat todella mielenkiintoisia paikkoja. Ne kertovat aina jotain paikkakunnasta. Aina mielenkiintoisempaa on, kun saa jotain tietoja niistä henkilöistä, jotka ovat hautakivien takana. Yksi mieliohjelmistani radiossa on ollut erinomaisesti tehty sarja Kiveen hakatut.Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.


Turun seurakunta on nettisivuillaan julkaissut kartan hautausmaan "merkkihenkilöistä" tai sellaisista muistomerkeistä, jonka joku tunnettu taiteilija on suunnitellut. Eräänä lämpimänä heinäkuun päivänä teimme parin tunnin kierroksen Turun vanhalla hautausmaalla. Kierros oli mielenkiintoinen. Paikka on kaunis ja siellä on sekä uudempia että vanhempia hautoja. Myös Ylösnousemuskappeli on kaunis, Erik Bryggmanin suunnittelema funkkisrakennus. Sinne emme päässeet sisälle, sillä siellä näytti olevan tauotta siunauksia. Eräs asia muuten kiinnitti hautausmaalla meidän molempien huomion - kaikki työntekijät - nuoret ja vanhat tervehtivät meitä. Pieni asia, mutta aika mukava.






Tässä on yksi "bongailujeni" aihe - lääninarkkitehti Theodor Chiewitz. Hänet on myös haudattu Turun vanhalle hautausmaalle.

Kommentit