Kirjaston kissoja, taidetta, nunnia, puutalokaupungin tunnelmaa - Birgitan ilta Naantalissa

Päätettiin eilen lähteä vähän asioille Turkuun. Ei sieltä kuitenkaan voinut suoraan kotiin tulla. Poikettiin taas Naantaliin. Siellä oli jo kymmenettä kertaa järjestetty oma taiteiden yö -tapahtuma Birgitan yö. Vanhan kaupungin alueelle levittäytynyt tapahtuma on leppoisa, paikallisten kulttuuriyhdistysten aikaansaama tapahtuma, josta puuttuu onneksi markkinameininki ja lakritsi.
Ohjelma keskittyi rantaan, kirkon ympärille, museon lähellä olevaan Itsenäisyydenpuistoon sekä Mannerheiminkadulle. Putiikit ja galleriat olivat avoinna iltamyöhään. Taiteilijat esittelivät osaamistaan niin gallerioissa kuin kaduillakin. Paikalliset teatteriharrastajat esittivät illan aikana kadulla ja puistoissa omaa näytelmäänsä kulkijoiden keskuudessa ja toki nunnia ja konniakin näkyi.
Ihana tunnelma Kristiina Turtosen ateljeessa (seinällä omakuva). Oik. taide levittäytyi myös kaduille - Pentti Pullisen työ.
Turun Sanomista ainakin tutut Kirjaston kissat ja piirtäjä Nina Laakko. Myös sarjakuvan käsikirjoittaja Antti Hopia oli paikalla.
Naantalissa ei tarvitse keksiä aihetta tällaiseen tapahtumaan. Sen verran olennainen asia birgittalaisluostari Naantalissa on ollut. Ilta päättyi lyhtykulkueeseen Naantalin kirkkoon. Eilen meillä oli mukana yksi aikaisin aamulla kesätöihin menevä, joten ei jääty tapahtuman loppuun asti. Muutama vuosi sitten me kuljimme kulkueen mukana kirkkoon pieneen musiikkihetkeen. Se olikin todella tunnelmallinen tilaisuus.

Tänä vuonna Birgitan yön taiteilijaksi oli valittu naantalilainen Paul Brück. Hän oli tehnyt teoksen Pyhästä Birgitasta, joka huutokaupattiin illan päätteeksi.
Ylh. vas. Pentti Pullinen ateljeessaan, oik. Kristiina Turtosen ateljee. Alh. vas. Kristiina Turtosen Why-teos ja oik. Paul Brückin hieno Tähdetkö sammuvat Birgitta? -teos, joka huutokaupattiin illan aikana.

Tämä tapahtuma pidetään jatkossakin mielessä, jos sattuu kalenteriin sopimaan.
Matkalla ei tullut yhtään uutta museota museohaasteeseen ja kirkon esittelen omassa tekstissä. Kotimatkalla tuli sitten jo sadekin ja hienot sateenkaaret ja taivaan valot.

Kommentit

  1. Olen käynyt Kristiina Turtosen ateljeessa....ihania akvarelleja.
    Miehen veli asuu Mannerheiminkadulla. Ihanassa vanhassa talossa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kristiina Turtosen työt ovat itsellenikin tuttuja jo Uudenkaupungin-nyttelyistä (aikanaan ainakin Ars Aarraksessa).

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tosiaan, tilanne tuli vastaan ohi kävellessä. Pieni poika varmaan "roolivaatteissaan" oli jähmettynyt seuraamaan rannan sorsia. Ei ehtinyt paljon zoomailla pokkarilla, mutta aika hieno tunnelma tuli kuvaan kuitenkin. Ihan kuin poika ja varis tosiaan.

      Poista

Lähetä kommentti