Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Tunnelmia matkamessuilta 2020

Kuva
  Vielä tämän viikonlopun ajan Helsingin messukeskuksessa on esillä Matkamessut. Olen viimeksi käynyt näillä messuilla enemmän kuin vuosikymmen sitten, mutta nyt lomapäivän sen mahdollistaessa matkustin minäkin matkamessuille. Kävin messuilla perjantaina ja tämän blogin johdosta sain messuille myös vapaalipun ja ilmaisen pysäköinnin, sen verran siis kaupallista yhteistyötä tämä kirjoitus.   Itse olen matkailijana melko itsenäinen ja itsekseni suunnitteleva. Matkakohteiden ja -reittien suunnittelu on yksi iso osa matkailun lumoa. Ja jos tätä blogia on vähänkään seurannut, tietääkin, millaisia ne meidän reissut yleensä ovat. Ajelemme yleensä kotimaan kohteissa katsomassa kulttuuria, museoita ja muitakin nähtävyyksiä. Ja sama homma niin naapurimaissa kuin muuallakin Euroopassa.   Valmismatkoilla en juurikaan ole käynyt, myöskään kaukomatkat, pohjoisen tai etelän lomamatkat eivät juuri kiinnosta. Näillä ajatuksilla ja odotuksilla kiersimme tuon kuskin kanssa päivän matkamessujen os

Bulevardilla, Paulin ja Fannyn kotona - Sinebrychoffin taidemuseo

Kuva
Ja aina kun vain mahdollista, pitää ottaa #museopeiliselfie Olen ennenkin todennut, että mielimuseoitani ovat erilaiset taiteilijakodit tai kotimuseot. Museot, joiden historia ja asukkaiden tarinat avaavat keinoja ymmärtää, miksi täällä näyttää juuri tältä. Etenkin taiteilijakodeissa näkyy yleensä se taiteilijan persoona ja toki myös kädenjälki niin konkreettisesti. Varakkaiden tehtailijoiden tai vaikuttajien kodit ovat silloin mielenkiintoisia, kun sen omistajan mielenkiinto on kohdistunut muuhunkin kuin työhönsä. Jos hän on vaikka kerännyt jotain, mihin varallisuutensa johdosta on ollut mahdollisuus, kuten vaikka taidetta. Yksi tällainen museo löytyy Helsingin Bulevardilta, panimosuku Sinebrychoffin kaupunkikoti taidekokoelmineen eli nykyään Sinebrychoffin taidemuseo. Suvun kotina ja tehtaan konttorina toiminut rakennus valmistui 1842. Rakennuksen ensimmäinen kerros oli varattu panimon toimistotiloiksi ja palvelusväen asunnoiksi ja toinen kerros oli perheen käytössä. Tal

Jaakko Niemelän ja Ellen Thesleffin näyttelyt HAM:ssa

Kuva
Helsingin taidemuseossa on esillä useakin eri näyttely. Loppiaisviikonlopun Helsinki-reissulla kiersimme niistä osan.    Ellen Thesleff Vielä 26.1. saakka museossa on esillä kaunis kokonaisuus yhden Suomen kultakauden tunnetun taiteilijan, Ellen Thesleffin teoksista. Minä maalaan kuin jumala –niminen näyttely esittelee taiteilijan eri elämänvaiheita ja sitä kautta niiden vaikutuksia hänen taiteeseensa.  Ellen Thesleff, Kuutamo, 1934. Ellen Thesleff (1869–1954) oli arvostettu taiteilija jo elinaikanaan. Näyttely avautui viime vuoden huhtikuussa, lokakuussa hänen syntymästään tuli kuluneeksi 150 vuotta. Näyttely on rakennettu miellyttävästi. Minä en ainakaan muistanut näyttelyyn mennessäni Ellenin elämänvaiheita, joten kronologinen teema sopi minulle hyvin. Näyttelyssä oli sopivasti tekstiä, tosin kuten niin usein se on melko pienellä kirjoitettua (ne tekstit, jotka olivat teosten lähellä). Loppiaisviikonloppuna, jolloin tuntui, että me olimme hotellin ainoat ei-venäl

Talvimatkailua valojen toivossa - Lux Helsinki 2020

Kuva
Jälleen kerran järjestetään Helsingissä valotaidetapahtuma Lux Helsinki. Ensimmäinen loppiaisen tienoille sijoittunut tapahtuma järjestettiin siellä jo vuonna 2009, tosin aluksi vain vain yhdellä kahdella teoksella. Vuosi vuodelta tapahtuma on laajentunut niin teosten suhteen kuin etenkin kävijämääriltään. Me kävimme tapahtumassa ensimmäisen kerran vuonna 2017. Sen jälkeen olemme onnistuneet järjestämään itsemme pääkaupunkiin aina tapahtuman aikana. Niin nytkin.   Tänä vuonna tapahtuman reitti alkoi Senaatintorilta, jatkui siitä Unioninkatua Kaisaniemenpuistoon. Sieltä Eläintarhanlahden länsilaitaa Kaupunginteatterille. Aikaisempiin vuosiin verrattuna (siis näillä neljän kerran kokemuksilla) sääolosuhteet olivat ainakin tapahtuman avajaispäivänä lauantaina hyvät. Ilma oli kirkas ja pakkasta ei tainnut olla yhtään. Väkeä oli tapahtuman järjestäjien mukaan paljon, lauantainakin jopa 80.000!   Kierroksemme alkoi kauppatorilta, jonka screeniltä katsoimme taiteilija Jaakko Nieme