Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Valotaidetta Raumalla 30.1. saakka - Lumen Rauma

Kuva
    Nyt alkaa jo tuntua siltä, ettei Lux Helsingin peruuntuminen tänä vuonna haittaakaan. Ensin käytiin katsomassa noita Turun valoja ( postaus täällä ) ja nyt Raumalla. Raumalla järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Lumen Rauma -valoviikko. Tapahtuma alkoi perjantaina 22.1 ja valot sammuvat ensi lauantaina 30.1. klo 23. Valotaidetta on siis esillä tänä aikana joka ilta klo 17 ja 23 välisenä aikana.  Kyseessä on Rauman Energian yhdessä mm. paikallisen Osuuskauppa Keulan kanssa järjestämä valotaidetapahtuma, joka juhlistaa energialaitoksen 120-vuotista historiaa. Vanha Rauma, Unescon maailmanperintökohde, on ympäröivine alueineen mitä hienoin maisema tällaiselle valotapahtumalle. Emmehän mekään, valotaide- ja Rauma-fanit voineet tätä jättää väliin. Olimme liikkeellä lauantaina, kuten niin moni muukin. Tunnelma oli kuin Pitsiviikolla, väkeä oli liikkeellä todella hyvin, tosin ei nyt mitään ruuhkia tai tungoksia Helsingin tapahtuman tapaan onneksi ollut. Raumalaisten lisäksi liikkeellä oli

Funkkista, Chagallia ja kahvia

Kuva
  Tämä aika nyt vaan on tällaista. Jonnekin tekee mieli, mutta... No, viime viikonloppuna käytiin muissa asioissa vähän liikenteessä ja yhdistettiin siihen ajeluun myös käynti kahvilassa.  Kyllä, kahvilakäynti toisella paikkakunnalla on tällä hetkellä lähes Tallinnan reissun arvoinen juttu. Tästä kahvilasta olin sattumalta Facebookista nähnyt kuvia ja mainoksia. Sehän riitti minulle. Ei ollut muuten viimeinen kerta, kun tuonne paikkakunnalle tämän kahvilan takia poikkeamme! Elokuussa 2018 olimme käyneet Sastamalassa järjestetyssä avointen talojen tapahtumassa. Sillä kierroksella kävimme myös Sastamalan (Vammalan) keskustassa sijaitsevassa Tyrvään vanhassa pappilassa. Vaikka kierros oli aika nopea, teki rakennus suuren vaikutuksen. Erityisen vaikutuksen teki se tapa, millä tuo nyt juhlatilana ja ravintolana oleva rakennus oli kunnostettu.  Tällä kokemuksella on oppinut jo erottamaan vanhan rakennuksen kunnostuksen toisesta. Ja tämä edusti sitä harvemmin nähtyä. Huippulaatuista siis. Tuo

Joulun jälkeinen Vanha Rauma

Kuva
Tässä blogissa on varmaan tullut jo selväksi, että Rauma ja etenkin Vanha Rauma on yksi suosikkipaikkojani. Vaikka se on jo niin tuttu, löytyy sieltä aina kaunista katsottavaa, oli sitten kesä tai talvi. Eilen päätettiin suorittaa päivän kävelylenkki ja päiväkahvit jälleen tässä Unescon maailmanperintökohteessa.  Ajatuksena oli testata ensinnäkin Rauman vanhan hautausmaan mobiiliopastetta. Aika pian tuli kuitenkin selväksi, että kosteahko pakkassää ei olisi siihen hommaan paras mahdollinen. Hautausmaan tarkempi tutkiminen jätettiin siis lämpimimpiin keleihin.  Siispä käyskentelemään jälleen kerran Vanhan Rauman katuja. Asuminen tuolla puutaloalueella on varmaan elämäntapa. Se on tullut ainakin osittain selväksi kesäisillä pihakierroksillakin. Yksi osoitus siitä on mielestäni se, että talvisessa iltapäivän pimeydessäkään harvat asukkaat peittävät ikkunoitaan säle- tai rullaverhoilla. Ikkunat koristellaan vuodenajan mukaan, eli nyt jouluisesti, niihin asennetaan kynttelikköjä ja valoja,