Toijalan veturimuseossa


Blogia seuranneet ovatkin jo lukeneet, että olemme kierrelleet ahkerasti erilaisissa rautatiemuseoissa niin kotimaassa kuin Euroopan-matkoillammekin. Toijalan veturimuseossakin olemme käyneet aiemmin, joskus toistakymmentä vuotta sitten. Nyt viikonloppuna poikkesimme paikkaan uudelleen. Toijalan mieltää juuri rautateiden risteysasemaksi. Vanhaan veturitalliin koottu museo sijaitsee siis junaharrastajan kannalta mielenkiintoisessa paikassa, sillä uusi rautatieasema sijaitsee lähes vastapäätä museota.

Tällaiset jonkun yksittäisen asian harrastajien ylläpitämät museot ovat mielestäni oikein viehättäviä. Minä kun tykkään aidoista vanhoista esineistä ja rakennuksista enemmän kuin modernista näyttelytekniikasta ja muista vempaimista. Nämä museot rehellisesti painivat eri sarjassa suurten ja modernien "ajassa mukana olevien" museoiden kanssa. Koska nämä museot ja niiden näyttelyt eivät ole niin mediaa kiinnostavia, jäävät ne harmi kyllä usein myös suurelle yleisölle tuntemattomiksi.

Toijalan - tai Akaan - kaupunki on mukana museon toiminnassa ainakin vastaten museon tiloista. 1970-luvulla perustettu Museoveturiyhdistys ry vastaa museossa esillä olevan kaluston kunnostuksesta. Museo avautui vuonna 1986. Toijalan veturimuseossa on keskitytty erityisesti dieselvetureihin.
Pääsyliput kiivettiin ostamaan vanhasta puisesta konduktöörivaunusta, hinnat olivat edulliset (aikuisilta 5€) ja jos kaipaa rauhallista museokierrosta niin täällä se onnistui. Samaan aikaan ei muita tässä museossa ollut. Toijalan veturimuseo on avoinna kesällä joka päivä 10-16.
Ja tämä museo olisi tämän vuoden museohaasteesta 22/2013.

Vaikka minäkin olen ABC-asemista samaa mieltä kuin moni muukin fiksu... niin Toijalan asema oli kyllä ihan hienosti ottanut paikkakunnan teeman itselleen. Tampereella 1950-luvulla valmistunut "Risto" höyryveturi (1088) komeana huoltoaseman pihalla.

Kommentit