Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Talvilomataidetta Vakka-Suomessa

Kuva
Olen tässä viettänyt talvilomaviikkoa, johon ei jostain syystä kukaan ollut suunnitellut ohjelmaa. No, se johtuu siitä, ettei tuolla kuskilla sattunut lomaa juuri tähän viikkoon. Tänään oli kuitenkin pakko keksiä jotain katsottavaa. Kävin parissa taidenäyttelyssä Vakka-Suomessa ja esittelen ne nyt vielä teillekin, vaikka ovatkin enää tämän viikon esillä.

Laitilan kirjastossa on esillä pieni, 13 Axel Haartmanin maalausta esittelevä näyttely. Axel August Haartman oli turkulaisen modernismin edustaja, hän oli syntynyt vuonna 1877. Hän opiskeli taidetta Turun piirustuskoulun lisäksi mm. Helsingissä, Pariisissa, Kööpenhaminassa ja Münchenissä. Näyttely on koottu Naantalin kaupungin taidekokoelmasta. Axel Haartman asui vuodesta 1923 lähtien Naantalissa, jossa hän asui Erik Bryggmanin suunnittelemassa talossa, joka nykyään on Åbo Akademin säätiön omistama Casa Haartman-taiteilijakoti.

Axel Haartmanin näyttely on esillä Laitilan kaupunginkirjastossa 24.2.2018 saakka.

Matka jatkui vielä Mynäm…