Chiewitziä, taidekeramiikkaa, välivärejä - pysähdys Nuutajärvellä

Olen aikaisemminkin todennut, että minua kiinnostaa arkkitehti Georg Th. Chiewitz ja hänen elämäntyönsä. Kiinnostus on lähtenyt siitä, että olen pitänyt muutaman kerran esitelmän hänestä ja hänen töistään täällä Uudessakaupungissa. Miehen elämä oli mielenkiintoinen ja hän oli ehdottomasti aikansa taitavin ja kokenein arkkitehti Suomessa. Ruotsalainenhan hän oli, mutta hänen piti paeta velkojiaan Suomeen eikä siten koskaan enää palannut kotimaahansa. No, reissuilla pitää siis aina käydä kuvaamassa myös Chiewitzin suunnittelukohteet, jos sellaisia löytyy. Viime viikonlopun ensimmäiseksi vessatauoksi valikoitui siis Urjalan Nuutajärvi. Siellä on tullut toki ennenkin poikettua, muttei kuitenkaan moneen vuoteen.

Nuutajärven lasitehdas perustettiin 220 vuotta sitten. Paikka on siis perinteinen ja vanhin Suomessa yhä toimiva lasitehdas. Pakko tässä välissä muistuttaa, että tiedättehän, että Suomen ensimmäinen lasitehdas toimi Uudessakaupungissa 1680-luvulla. Ikävä kyllä kesän alussa uutisoitiin, että Fiskarsin nykyään omistama lasitehdas loppuu Nuutajärveltä ja tuotanto keskitetään Iittalaan. Iittala, Nuutajärvi ja Humppila ovat nykyään kaikki samaa yritystä. Alueella toimii nykyään käsityöläisiä, siellä on lounaskahvila, näyttelytiloja ja Iittalan tehtaanmyymälä.
Nuutajärven vanhat rakennukset ovat siis arkkitehti Chiewitzin käsialaa 1850-luvun lopulta. Hänelle tyypillistä "sveitsiläistyylistä" arkkitehtuuria. Tehtaanmyymälä on nykyisin pitkässä punaisessa lasimakasiinissa, joka on aikanaan ollut kolmikerroksinen varasto. Tiilimakasiinissa on aikanaan toiminut mm. tehtaan koulu.

Nuutajärvellä oli nyt näyttely "Juhlat". Esillä oli sekä Arabian että Nuutajärven taiteilijayhteisöjen taidelasia ja -keramiikkaa.

Ylh. oikealla Anu Penttisen töitä, alh. vas. Fujiwo Ishimoton ja oik. Kerttu Nurmisen.
 
Ylh. vas. Heini Riitahuhta, oik. Kim Simonsson, alh. vas. Kim Simonsson ja oik. Kristina Riska.
Tehtaanmyymälässä myydään, kuten muissakin Iittalan kaupoissa, konsernin tuotteita. Mielenkiintoisimpia ovat aina ns. välivärituotteet, joita tällaisissa tehtaanmyymälöissä myydään. Värin vaihtumisen yhteydessä tuotannossa syntyy aina ns. välivärejä, jotka eivät kuulu normaaliin mallistoon, eivätkä ne koskaan kulkeudu kauppoihin. Välillä löytyy ihan hienojakin sävyjä.
 Ja juu, vessassakin käytiin. Kahvilaa ei voi idyllisyydellään kehua. Ehkä se onkin enemmän työmaaruokala ja vaikka kahvila oli juuri avautunut, ei vessoja ainakaan oltu ehditty siivoamaan.

Kommentit