Kesäkävely Raumalla

 
Rauma on uusikaupunkilaiselle tuttu kaupunki. Silti sinne on mukava tehdä aina "turistimatkoja". Onhan maailmanperintökohteeksikin valittu Vanha Rauma oikeasti aika hieno. Varsin perinteinen Pitsiviikko on myös tapahtuma, jonka aikana kaupunki antaa vielä parastaan. Pitsiviikko on tältä vuodelta jo ohi, mutta palataanpa vielä viikon takaisiin tunnelmiin.
Jälleen kerran moni Vanhan Rauman talo oli avannut pihansa yleisölle ja siellä täällä kaupungilla kuljeskellessa olikin Kirpputori-kylttejä. Vanhan Rauman pihat ovat viehättäviä, niitä ei ole yleensä rakennettu liian paljon - niiltä ei juuti betonilaatoituksia löydy.
Pitsiviikon kunniaksi vierailin pikaisesti myös Rauman museon Marelassa. Marelan museotalo on entinen laivanvarustajan koti, jossa osa huoneista kertookin kalusteineen ja esineineen raumalaisesta porvarisperheen elämästä. Näyttelytiloissa oli viikon johdosta esillä erilaisia nyplättyjä pitsejä. Ja olipa myös raumalaistaustainen Danny saanut oman näyttelyhuoneen.

Viime kesänä Rauman taidemuseossa oli esillä suositun raumalaistaiteilija Kerttu Horilan näyttely. Näyttelyä varten oli saatu Porista lainaksi "Maire" -veistos. Se piti kuitenkin palauttaa takaisin ja tänä kesänä raumalaiset saivat oman veistoksensa taidemuseon edustan penkille. Kerttu Horilan veistos oli saanut nimekseen Rauma Flik. Kerttu Horilasta muuten lisätietoa viime kesän kirjoituksestani.

Ennen kotiinlähtöäni tein vielä pikakierroksen Rauman merimuseossa. Siellä olen usean kerran käynyt ja joka kerta siellä tulee kyllä tosi hyvälle mielelle.
Siinä on sitten optimaalinen museo. Mielenkiintoinen aihe, kaunis rakennus, hieno asettelu tyylikkäisiin vitriineihin, aitoja esineitä, paljon tietoa saatavilla siitä kiinnostuneelle, lapset huomioitu hienosti ja tyylikkäästi, sopivan kokoinen museo ja vielä viimeisenä hienot museovessat. Menkää ihmeessä ja ottakaa koko perheen mukaan. Edullista tekemistä ja näkemistä!
 


Myös viime vuonna vierailimme Raumalla juuri Pitsiviikon aikoihin. Täältä löydät kirjoitukseni siitä reissusta.

Kommentit

  1. Ihana postaus! Raumalla pitäisi lähteä käymään itsekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ehdottomasti kesäinen vierailukohde (tosin sitten samalla kannattaa käydä Uudessakaupungissakin).

      Poista

Lähetä kommentti