P....rallia Kouvolan museossa

 
Kun astuu Kouvolan museon näyttelysaliin, alkaa kaiuttimista kuulua kunnon veekasin pörinää. Salissa on esilläkin pari autoa, joilla kouvolalaisnuoret ajelivat korttelirallia 1980-luvulla. Kouvolan kaupunginmuseo Poikilossa on esillä näyttely Mannerin lipan alla, joka kertoo valittuja paloja nuoruudesta Kouvolassa 1960-1980-luvuilla. Mannerin lippa oli kaupungin keskustassa sijainneen Manner-baarin katos, jonka alle nuoriso kokoontui laajaltakin alueelta. Mannerin baari oli nuorison suosikkipaikka avautumisestaan vuodesta 1955 alkaen. 
Ehdimme juuri ja juuri näyttelyopastukseen. Muut ryhmästä taisivat olla kouvolalaisia entisiä nuoria, joille paikat ja asiat olivat tuttuja. Opastus olikin vauhdikas ja kuulijoita osallistava. Kukapa ei omasta nuoruudestaan haluaisi kertoa tai sitä yhdessä muistella? Kahdeksankymmentäluvun nuorelle moni asia toki oli ihan samanlaista Uudessakaupungissa kuin Kouvolassakin. Nostalginen näyttelykierros siis ehdottomasti.


Näyttelyssä käsitellään nuorisokulttuuria laajasti. Vapaa-ajanviettoa, etenkin sitä kaupungilla hengailua, autoilua, nuorisotalotoimintaa, musiikkia jne. Totta kai muoti ja aikakauden uutuudet c-kaseteista Commondoreen ja cd-levyyn ovat myös edustettuina. Käsittelyyn pääsevät myös paikalliset rockbändit, tunnetuinpana varmaan Peer Günt, Kouvolan ensimmäinen disko, ravintola Red Car jne.
 
 
Paikalliselle näyttely tuottaa varmaan tosi paljon hyviä fiiliksiä. Filmi- ja kuvamateriaalia on paljon, hyvälaatuisia kuvia, joista moni varmaan tunnistaa itsensä tai kaverinsa. Tällainen näyttely kiinnostaisi varmaan kaupungissa kuin kaupungissa.
 
 

Mannerin lipan alla -näyttely Kouvolan kaupunginmuseo Poikilossa on esillä vielä lokakuun alkuun saakka. Ja museoon pääsee tietenkin myös Museokortilla.

Seuraa blogiani myös Facebookissa, niin tiedät, missä nyt mennään. 

Kommentit