Vielä hetki ensimmäistä maailmansotaa - In Flanders Fields -museo ja Menin Gate

Nyt tulee ensin paljastus. En tunne sotahistoriaa, en ole katsonut sotaelokuvia enkä lukenut sotakirjoja. Muu historia on aina kiinnostanut paljon enemmän. Meillä asuu kuitenkin perheessä nuori mies, joka on aina katsonut paljon elokuvia, ollut kiinnostunut historiasta - myös sotahistoriasta, ainakin "kulttuurihistoriallisesti". Siksi siis matkakohteeksi valikoitui myös Ypres ja In Flanders Fields -museo. Toki ihmiskohtalot kiinnostavat minuakin ja esimerkiksi hautausmaakäynnit olivat kyllä minun ideani.
Voin kuvitella, että alan harrastajat viettävät tässä museokaupassa pitkään.
Mutta ehkä juuri siksi tämä kaupunki ja museo tekivät vaikutuksen. Nyt kävi nimittäin niin, että ensimmäisen maailmansodan vaiheet jo unohtanut äiti jaksoikin olla lähes yhtä kiinnostunut kuin juniori. Jaksoi tutustua elokuviin, valokuviin ja selvityksiin, kuka hyökkäsi milloinkin ja miten Ypresin kaupunki kaikesta selvisi.
Museo oli hieno. Lipunmyynnistä sai audio-opaslaitteen ja rannekkeen, joiden avulla saattoi kuunnella englanninkielistä selostusta, kuunnella muistelmia jne. Mutta saattoi myös luoda itselleen "sotaidentiteetin", eli syöttämällä vaikka itsestään tietoja saattoi näyttelyn edetessä kuulla ja nähdä jonkun itseään lähellä olevan henkilön vaiheita sodan aikana. Suomalaiselle ohjelma valitsi kanadalaissotilaan, jonka kohtaloa olisi halutessaan voinut seurata usealla eri pisteellä.
In Flanders Fields Museo esitteli ensimmäisen maailmansodan tarinan Flanderin alueella. Museo sijaitsee suuressa ja koristeellisessa rakennuksessa keskellä kaupunkia, joka oli aikanaan jonkinlainen kangashalli. Museon nykyinen perusnäyttely on avattu muutama vuosi sitten ja näyttely olikin hyvin ajan tasalla (ja laitteet myös toimivat). Näyttelyssä kerrottiin toisaalta sotilaan tarinaa, mutta hyvin selkeästi esiteltiin myös maiseman tarinaa. Monessa eri näyttelypisteessä käsiteltiin Ypresin alueen muuttumista sodan vaikutuksesta. Jossain tekstissä todettiinkin, että maisema on viimeinen oikea sotahistorian todistaja.
In Flanders Fields-museo sijaitsee nykyään tuossa etualan rakennuksessa.
Näyttely havainnollisti myös sen, miten sotaa kävivät niin monenlaiset ja monesta kulttuurista tulevat ihmiset. Taistelukentällä sotivat paitsi englantilaiset, ranskalaiset, belgialaiset, saksalaiset ja amerikkalaiset, myös intialaiset, uusiseelantilaiset tai vaikka australialaiset.

Vasemmalla kanadalaisen sotilaan, oikealla amerikkalaisen sotilaan varusteet.

Vaikka sota on julmaa ja näyttelykin sen tuo esille, silti minulle jäi näyttelystä päälimmäiseksi hyvin rauhanomainen tunnelma. Ehkä jotain tämän kaltaista sotamuseota tarvittaisiin myös Suomessa.
Ypresin (Ieper) kaupungin keskustaan ajettiin suuren portin, Menin Gaten läpi. Portissa on kaiverrettuna 54.389 länsivaltojen sotilaan nimet. He olivat sotilaita, jotka kaatuivat ennen elokuuta 1917 ja joilla ei ole omaa hautaa.
Moni näistä sotilaista kulki portin kautta viimeistä kertaa lähtiessään rintamalle. Ypresin kaupunki oli viimeinen kaupunki ennen vihollista ja rintamaa. Nykyinen portti valmistui vuonna 1927. Heti vihkiäisistä lähtien kaupunkilaiset ovat järjestäneet joka ilta kello kahdeksalta iltasoiton portilla kunnioittaakseen ja muistaakseen kaatuneita.
Uusimmat blogipäivitykset löydät aina myös Facebookista. Liity seuraajaksi!

Kommentit

  1. Oli varmasti mielenkiintoinen näyttely. Valokuvat ainakin kertovat jo paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä oli. Havainnollisti hienosti ihan maallikollekin, mistä sodassa oli kysymys (ainakin tällä alueella).

      Poista
  2. Tämä rikkoi kyllä totaalisesti mielikuviani sotahistoriamuseoista! Näytti olevan käytössä vaikka millaista elävöittävää elementtiä. Tästä voisin minäkin tykätä. Kiva oli lukea kuinka museo yhdisti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ja retken toinenkin sotaan liittyvä museo yllättivät myös minut. Siitä toisesta vielä tulossa juttua. Näistä puuttui täysin sinänsä kunnioitettava "sotaveteraanimoodi". Tunnelma oli erittäin pasifistinen.

      Poista

Lähetä kommentti