Vincent van Gogh-fiilistelyä Kröller-Müller museossa


Seuraavan päivän teemana olikin sitten Vincent van Gogh. Heinäkuussa tuli kuluneeksi 125 vuotta taiteilijan kuolemasta ja maat (ainakin Ranska, Alankomaat ja Belgia), joissa taiteilija aikanaan asui ja vaikutti, ovat juuri tänä vuonna tuoneet taiteilijan elämää esille monella eri tavalla. Hollannissa sijaitsevassa Otterlon Kröller-Müller museossa oli esillä aiheeseen liittyvä juhlanäyttely. 

Museo sijaitsee keskellä luonnonpuistoa (The Hoge Veluwe National Park). Hollantilainen liikemies Anton Kröller ja vaimonsa Helene Kröller-Müller perustivat puiston omille mailleen 1900-luvun alussa. Helene oli taidekeräilijä ja kokosi mm. maailman toiseksi suurimman van Gogh–kokoelman. Pariskunta luovutti taidekokoelman 1930-luvulla valtiolle ja puistoa hoitamaan perustettiin säätiö. Keskelle luonnonpuistoa rakennettiin taidemuseo – Kröller-Müller museo. 
Puistoalue on 55 neliökilometriä laaja ja sen alueelle pääsee kolmesta eri sisäänkäynnistä. Alueella on hiekkadyynejä, metsää ja niittyjä. Puiston alueelle pitää maksaa sisäänpääsymaksu ja jos haluaa ajaa autolla esimerkiksi museolle asti, vielä erillinen maksu. Puiston sisäänkäyntien edessä on suuret parkkialueet, näiltä on puiston keskellä olevalle museolle suurimmillaan noin kymmenen kilometrin matka. Alueen sisällä voi kuitenkin liikkua puiston pääsymaksuun sisältyvillä valkoisilla polkupyörillä, joita olikin tuhansia ja taas tuhansia! Museon lisäksi alueella on puiston luonnosta kertova vierailukeskus sekä vanha metsästysmaja. 
Kröller-Müller-museon puutarhassa saattoi lainata huopia ja nauttia eväistä.

Taidemuseo avautui vuonna 1938 ja vuonna 1961 museon yhteyteen avautui laaja veistospuutarha.
Veistospuiston näyttävin teos on varmaan tämä Jean Dubuffetin Jardin d´émail, 1974, jonka päälle sai mennä kiipeilemäänkin.
Taidemuseon peruskokoelmassa on noin 90 Vincent van Goghin maalausta ja noin 180 piirrosta. Lisäksi kokoelmista löytyy paljon töitä muilta maailman mestareilta (mm. Claude Monet, Pierre-August Renoir, Georges Seurat, Pablo Picasso ja Piet Mondriaan).
Pierre-August Renoir, Sirkusklovni
Juhlavuoden johdosta museossa oli esillä näyttely Van Gogh & co. Näyttely oli koottu museon omista kokoelmista teemalla ”inspiraatio”.  Esillä oli 50 van Goghin maalausta yhdessä niiden taiteilijoiden töiden kanssa, jotka joko inspiroivat van Goghia tai toisaalta saivat häneltä inspiraationsa (mm. François Bonvin, Charley Toorop, Henri Fantin-Latour, Jean-Baptiste-Camille Corot, Paul Cézanne, Adolphe Monticelli ja Bart van der Leck).
Näyttely eteni melko perinteisesti teemoittain. Näyttelyssä oli neljä perusteemaa: luonto, kaupunkimaisemat, muotokuvat sekä asetelmat. Eri taiteilijoiden töitä esiteltiin sitten teemoittain rinnakkain, jolloin saattoi vertailla heidän yhtäläisyyksiään tai eroavaisuuksiaan saman aiheen käsittelyssä.
Minä kyllä keskityin lähinnä Vincentin töihin. Näyttely oli kaunis, tila oli rauhallinen ja minä nautin täysin siemauksin siitä tunteesta, kun ihan oikeasti sain rauhassa katsella niitä oikeita ja aitoja perunansyöjiä, keltaista yökahvilaa, postimies Roulinia jne. Yksi matkan kohokohdista, ehdottomasti.
Työpajatilassa olisi saanut kokeilla maalaamista Vincent van Goghin tekniikalla ja museokauppa tarjosi luonnollisesti paitsi kirjallisuutta, myös kaikkea muuta tarpeellista. Pisteet tälle museolle myös siitä, että koko museon ja sen patsaspuiston alueella toimi hyvin ilmainen wifi!
Rodinin veistos museon puutarhassa.
Uusimmat blogipäivitykset löydät aina myös Facebookista. Liity seuraajaksi! 

Kommentit

  1. Kuvistakin kyllä välittyi kertomasi tunnelma: kaunista ja rauhallista. Tuo wifi-yhteys ja polkupyörät ovat hyviä juttuja. Todella mielenkiintoisen oloinen paikka, museokaupassakin olisi ollut varmasti kaikkea kivaa. Tällaiset paikat ovat mukavia vierailukohteita, joissa museon lisäksi saa tutustua puutarhaan/ulkotilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuttiin juuri, ettei Amsterdamin van Gogh-museossa olisi koskaan noin rauhallista, että voisi ihan rauhassa seistä taulujen edessä ja nauttia. Täällä alueella olisi voinut viettää vaikka koko päivän, jos ei olisi ollut jo muitakin suunnitelmia :-)

      Poista

Lähetä kommentti