Italialaista kenkämuotoilua Tampereella

"Olen jakanut luokseni tulevat naiset kolmeen ryhmään: Tuhkimot, Venukset ja Aristokraatit. Tuhkimon jalan koko on pienempi kuin kuusi (37), Venus on kokoa kuusi ja Aristokraatti kokoa seitsemän tai suurempi".

Nämä sanat on lausunut kenkämuodin suuri nimi Salvatore Ferragamo. Olisikohan hänellä ollut joku termi vielä meille, joiden kengän koko on 42?
 
1900-luvun johtavan jalkinesuunnittelijan, Salvatore Ferragamon kenkiä on nyt esillä ensimmäistä kertaa Suomessa tamperelaisessa museo Milavidassa. 
Salvatore Ferragamo syntyi aivan 1800-luvun lopussa napolilaiseen monilapsiseen perheeseen. Hän aloitti kengänvalmistuksen omassa verstaassaan jo teinipoikana, vuonna 1912. Kolmen vuoden kuluttua hän muutti Yhdysvaltoihin, jossa valmisti kenkiä, opiskeli anatomiaa ja tekniikkaa sekä loi yhteyksiä mm. orastavaan elokuvamaailmaan. 1920-luvun alussa hän perusti Hollywoodiin oman kenkäkaupan, josta tuli filmitähtien suosikki. Ferragamon tunnettuja asiakkaita olivat mm. Marilyn Monroe, Sofia Loren ja Ava Gardner. Marilyn Monroelle patentoitiin oma erityinen piikkikorko, joka oli 11 cm korkea ja tehty puoliksi puusta ja puoliksi teräksestä.

Vuosikymmenen lopussa hän palasi takaisin Italiaan ja perusti Firenzeen kenkäverstaan.
Ferragamon verstas Firenzessä vuonna 1937.  Nykyään tässä palatsissa toimii Salvatore Ferragamo -museo, josta myös tämän näyttelyn kengät ovat lainassa.
Liiketoiminta laajeni ja tuotanto ja maine kasvoi. Vuonna 1947 hän voitti  Neiman Marcus -palkinnon Invisible-sandaalilla, joka on myös esillä näyttelyssä. Salvatore Ferragamo kuoli vuonna 1960 ja kenkämerkin tuotanto on sen jälkeen jatkunut muiden perheenjäsenten johdolla.
 Vasemmalla 18 karaatin kullalla päällystetty sandaali vuodelta 1956.
Vasemmalla pitsiavokas 1930-luvun alusta, oikealla Sophia Lorenille kehitetty nilkkurimalli vuodelta 1955.
Vasemmalla kiilakorolliset sandaalit 1930-luvulta, jotka on valmistettu Cooch Beharin maharanille. Koristeena korossa on mm. messinkiä ja tekojalokiviä. Seuraavana näyttelijä Judy Carlandille suunniteltu malli, jonka korko muodostuu useasta korkkikerroksesta, jotka on päällystettu mokalla. Oikealla erilaisia heinästä ja korkista vamistettuja kenkiä 1930-luvulta.

Kommentit

  1. Minä istuisin sitten ilmeisesti muottiin Venus. Voi ihanuuksia! Tämä on edelleen vierailulistalla, niin kuin koko Milavidakin. Nuo Sophia Lorenille tehdyt nilkkurit voisin ottaa käyttöön välittömästi. Minulta itse asiassa löytyykin kaapista tuon malliset kengät, mutta ne ovat tylsästi mustat (eikä mitkään merkkikengät). Salvatore Ferragamolta olen aiemmin kuluttanut vain tuoksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nämä aika hienoja. Ja kun taas ajattelee, että mm. alimmassa kuvassa näkyvät kengät on pääasiassa suunniteltu 1930-luvulla. Taas vähän sama kuin tuossa Alvar Aallossa :-) Minä tutustuin Ferragamoon aikanaan myös Firenzessä, jossa on aiheeseen liittyvä museo.

      Poista

Lähetä kommentti