Sikses kiva paikka

Uusikaupunki on vanha merikaupunki. Kaupunginlahti - tai paikallisten tuntemana Pasklahti - tuo meren aivan kaupungin sydämeen. Veneet eli paatit ovat aina luonnollisesti olleet olennainen osa kaupungin elämää. Vielä 1950-70 -luvuilla Kaupunginlahden rannat näyttivät tältä. 1950-luvun lopun Kaupunginlahti, Uusikaupunki. Kuvaaja Fred Runeberg, Uudenkaupungin museon kokoelmat. Uudenkaupungin Kalaranta vuonna 1972, kuvaaja Vilppu Aalto, Uudenkaupungin museon kokoelmat. Puupaatteja, niin kaupunkilaisten kuin saaristolaistenkin. Moni paateista oli vielä rakennettu joko kaupungin omalla veneveistämöllä tai yksittäisten uusikaupunkilaisten veneveistäjien toimesta. Monen saaristolaisen kunnia-asia taisi myös olla itse rakennettu paatti. Viime vuosikymmeninä rannan näkymä on muuttunut. Puisia veneitä kuitenkin onneksi vielä on. Viime vuonna muutamalla uusikaupunkilaisella heräsi ajatus järjestää puupaattien kokoontumisajot Pakkahuoneen rantaan. Idea sai kannatusta ja nyt tänä viikonlo...

Kuten pidempiaikaisille lukijoille on varmaan tullut selväksi, olemme käyneet aika monissa kirkoissa. Suosikkeja ovat olleet erityisesti Suomen keskiaikaiset kirkot. Hyvänä matkaoppaana auton etupenkillä on taas kesän ajan ollut Markus Hiekkasen kirja Suomen keskiaikaiset kirkot . Itse en koe olevani mitenkään erityisen hengellinen ihminen, kirkot kiinnostavat pääasiassa historiallisina rakennuksina. Vuosisatojen historian voi hyvässä lykyssä aistia aika konkreettisestikin näissä vanhoissa kirkoissa. Missä muualla Suomessa voit istua kesäisenä iltapäivänä kosketusetäisyydellä lähes tuhat vuotta vanhoista veistoksista tai viisisataa vuotta vanhoista maalauksista? - ainakaan Suomessa. Kun kirkko on tarpeeksi vaikuttava, saattaa kokemukseen kuitenkin tulla myös jotain hengellistä, tai millä nimellä sitä tuntemusta sitten kutsutaankin. Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa kävimme ihailemassa jo viime kesänä. Meille ominaiseen tapaan kuitenkin vasta auringon jo laskiessa. Punatiilinen kirkko...

Hämeenlinnasta jatkettiin sitten Aulangontietä kohti Hattulaa. Matkan varrella oli yksi reissumme ”pääkohteista”. Metsänkylän Navetassa meidän on pitänyt jo vuosia käydä. Siitä olemme kuulleet niin paljon juttuja. Paikka on vanhojen rakennusten kunnostajien tavaratalo. Navetta on avoinna ainoastaan sunnuntaisin kello 12-15, joten tähän mennessä matkamme Hämeenlinnan seudulla eivät vaan ole osuneet oikeaan aikaan. Nyt vietimme vanhan Metsänkylän kartanon alueella hyvinkin helposti pari tuntia. Emmehän me nyt mitään remontoi, missä välissä sitä nyt ehtisi. Mutta taas oli hyvä kartoittaa, mitä kaikkea on saatavana, kun joskus siihen ehkä taas ryhdytään. Koska aivan turhaa on luulla, ettei vanhaan taloon löytyisi vastaavia korjausosia, lähes kaikkea löytyy, kun vaan viitsii etsiä. Metsänkylän Navetan rakennukset ja koko ympäristö on todella kaunis ja siisti. Useita vanhoja, hyvässä kunnossa olevia rakennuksia, kumpuilevia peltoja ja kauempana siintävä järvi. Paikka näyttää ol...

Suomiretkeily ei vielä loppunut. Nyt kohteena oli elokuun alun Hämeenlinna. Kaupunki, josta on mukavia muistoja myös aikaisemmilta reissuilta . Nyt kaupungissa vietettiin kesäinen viikonloppu. Lauantaina kävimme ensin Ahveniston moottoriradalla, jonne oli kokoontunut tuhansia harrasteautoja. Romutorin tynkääkin oli. Tapahtuman helmi taisi kuitenkin olla Hämeenlinnan Big Band, joka  solistinaan Henri Savolainen soitti hyvää musiikkia. Seuraavana oli vuorossa myös jo aikaisemmiltakin matkoilta hyväksi havaittu Hämeenlinnan taidemuseo. Tyylikäs, sopivan kokoinen taidemuseo, jonka näyttelyt ovat aina olleet kauniisti ripustettuja ja tekstitettyjä. Kesän näyttelynä oli Taiteilijatoveruutta. Näyttely esitteli neljän taiteilijan tuotantoa heidän välisen ystävyyden – tai toveruuden – kautta. Kaksi taiteilijoista oli minullekin tuttuja: Helene Schjerfbeck ja Maria Wiik. Myöntää pitää, että kaksi heistä vähän vieraampia -  Helena Westermarck ja Ada Thilén. Näitä neljää taiteilijaa ...

Kun luonto, arkkitehtuuri, valaistus, huonekalut, sisustustekstiilit, taide ja huonekasvitkin ovat täydellisessä sopusoinnussa, syntyy sellaista kauneutta ja harmoniaa, jota on lähes vaikea sanoin kuvata. Noormarkussa sijaitseva Aino ja Alvar Aallon luomus, Villa Mairea on tällainen paikka.     Vuonna 1939 valmistunut Villa Mairea on arkkitehti Alvar Aallon piirtämä rakennus. Rakennus on yksi Aallon tunnetuimpia teoksia.   Villa Mairean rakennuttivat vuorineuvos Walter Ahlströmin tytär Maire ja hänen miehensä, pääjohtaja Harry Gullichsen. Aalto sai vapaat kädet suunnitella kodin ja edustustilan ystävilleen, Aino Aalto vastasi talon sisustuksesta yhdessä Maire Gullichsenin kanssa. Sisustus koostuu pääosin modernista taiteesta ja Artekin kalusteista. Talossa on hieno kokoelma suomalaista ja kansainvälistä taidetta ja muotoilua.   Talo on yhä Gullichsenin suvun käytössä. Yleisö pääsee tilauksesta vierailemaan opastetulle kierrokselle Villa Mairean alakertaan...

Olen joskus miettinyt, että onkohan kukaan tilastoinut tai tutkinut - tai edes huomioinut - sitä määrää matkailijoita, jotka liikkuvat erilaisen urheilun johdosta. Erikseen ovat luonnollisesti matkailijat, jotka itse harrastavat retkeilyä, golfia, maratoneja, suunnistusta, pyöräilyä jne. ja samalla sitten matkailevat. Sen lisäksi ovat ne matkailijat, jotka käyvät katsomassa ja seuraamassa erilaisia kisoja formulasta jääkiekkoon tai koripalloon. Aina nämä matkat eivät välttämättä edes suuntaudu suuriin ulkomailla järjestettäviin kisoihin. Syksystä kevääseen kun itsekin viettää aika monta viikonloppua juniorin korisharrastuksen seuraajana ja kuskina - ihan vaan tässä oman maakunnan alueella. Aikamoista matkailua sekin. Joka viikonloppu valtava määrä perheitä reissaa 0-300 kilometrin säteellä kotoaan kuljettaen pieniä jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita, ratsastajia, suunnistajia, koripalloilijoita... Meillä on ollut tapana näilläkin reissuilla ihan väkisinkin kierrellä jossain nähtäv...