Pakoa arjesta - kaikki tämä taide vain minulle


Sunnuntait on varattu pyykinpesulle ja muille kodinhoidollisille töille. Sen tähden pitää välillä siihenkin päivään koittaa keksiä jotain korvaavaa ohjelmaa. Tänään en saanut kotoa kaveria ajatuksilleni. Lähdin siis yksin ajelemaan. Yksin sain myös nauttia hienosta näyttelystä. Kävin Raumalla Lönnströmin taidemuseossa, jossa on vielä viikon ajan esillä näyttely 7. aalto. Eipä ollut museossa muita asiakkaita samaan aikaan.



Seitsemäs aalto on koottu Jenny ja Antti Wihurin taidekokoelmista. Kuvataiteilija Jukka Mäkelä on koonnut näyttelyn, joka koostuu säätiön taidekokoelmiin 2000-luvulla hankituista kotimaisten taiteilijoiden töistä. Esillä on töitä jopa 60 kuvataiteilijalta.

Kuvissa töitä mm. seuraavilta taiteilijoilta: Jaakko Sievänen, Stiina Saaristo, Liisa Pesonen, Rauha Mäkilä, Pekka Jylhä ja Mikael Pohjola.
Pidin näyttelystä paljon. Lönnströmin taidemuseorakennus on miellyttävä ympäristö. Vanhat kaakeliuunit ja portaikot koristeellisine ikkunoineen luovat kodikkaan taustan taiteelle.


Sama kokoelma oli aiemmin esillä Helsingin Taidehallissa ja jatkaa taas kesäksi Lappeenrantaan Etelä-Karjalan taidemuseoon.
Vas. Juhana Blomstedt, Sarjasta Kairos (2001). Oikealla osuva nimi - Markku Keränen, Sinitakkinen mies nousi autoon (2005)

Näyttelystä jäivät ehkä parhaiten mieleen nämä teokset:
Heikki Marila, Kukat (2009)
Yksityiskohtia Heikki Marilan Kukista

Anna-Maija Aarras, Outre-Mer (2010), Ilkka Kivalo, Omakuva (2007), Taneli Rautiainen, Nimetön (2009), Rafael Wardi, Musta aurinko (2005).

Kim Simonssonin sotiltaat (2009) vasemmalla. Oikealla vasemmalta ehkä hienoin työ näyttelyssä Antti Ojala, Rumpali (2009), Samu Raatikainen Scape No 2 series 2 (2002) ja oik. Ilkka Väätti, Giotton peitto (2006). 
Gryta Radoslaw, Omenatarha (2002-2004) ja Heli Rekula, Tila II (2008) 

Museohaaste 13/2013

Kommentit

  1. Upea rakennus ja jo nuo kaakeliuunit ovat taideteoksia itsessään. Mutta minäkin ihastuin kuvien perusteella eniten noihin Heikki Marilan kukkateoksiin. Muistaakseni kyseisen taiteilijan teoksia oli Amos Anderssonin museossa,mutta sielläkään en itse ehtinyt käymään. Hauskasti keskustelevat 1600-luvun hollantilaisten maalaustaiteen mestariteosten kanssa!

    VastaaPoista
  2. Sää oles kyl sikses kiva naine! Mä en mitenkään näköjään pysyisi kärryillä, mitä täällä lähiseudulla on nähtävillä, ellet just sopivasti ennen näyttelyiden loppua muistuttelisi. :)Vaikuttaa siltä, että Raumalle pitää lähteä.
    Ja täytyy ylpeänä mainita, että olen itsekin päässyt rakentamaan näyttelyä Wihurin kokoelmasta. Rovaniemellä opiskeluaikoina, museopedagogiikan kurssiin liittyen. Teimme nuorille suunnatun näyttelyn "Viilto". Voi että se oli kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sun kanssas. Vähän vaan menenvät viime tippaan aina nämä minun käyntini. Mutta sulla on viikko aikaa!

      Poista
  3. Hienoja, eikä yhtään tungosta. :) Mutta tuo Taneli Rautiaisen Nimetön oli vähän karmiva, tuli mieleen takavuosien kauhupätkä Blair Witch Project... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön oli tosiaan puhutteleva. Pieni veistos nurkassa. Meidän joukossamme on ehkä liikaakin näitä Nimettömiä?

      Poista

Lähetä kommentti