Tutustukaa Uuteenkaupunkiin... osa I - Pikku Putik

 
Tämä on kotikaupunkini Uudenkaupungin matkailuesitteen kansikuva vuodelta 1937. Uusikaupunki on todellakin kesäkaupunki. Olen elämäni ajan tehnyt jollakin lailla töitä myös matkailijoiden parissa. Kesäiset turistit ovat yleensä positiiviesti yllättyneitä, kun ensin ovat kaupunkiin asti tulleet. Ongelmana tietenkin on saada heidät houkuteltua tänne. Yhä vielä mielikuva kaupungista on "uusi" - ehkä nimen mukaan ja teollinenkin - ehkä autoteollisuuden ja sen suhdannevaihteluiden aiheuttamien uutiskynnysten ylitysten.
 
Joka tapauksessa kaupunki on kaunis, vanha puutalokaupunki, jossa meri tulee keskelle kaupunkia. Kaupunki on kuninkaan perustama lähes 400 vuotta sitten. Sillä on vanhan kaupungin piirteet - vesiyhteys (meillä siis meri keskellä kaupunkia), tori keskellä kaupunkia, kirkko kaupungin keskellä (meillä kaksi), ruutuasemakaavakin löytyy. Uusikaupunkilaisia sanotaan pitkäkaulaisiksi. Syynä siihen on se, että koska keskustassa on ruutuasemakaava, joudumme kurkottamaan niin paljon aina katsoessamme oikealle risteyksissä. Keskustan risteykset kun ovat tasa-arvoisia. Pitkä johdanto. Päätin siis aloittaa sarjan, jossa esittelen kotikaupungin kohteita. Sellaisia, jotka minun mielestäni ovat täällä "sikses kivoja paikkoja". Näitä päivityksiä tulee aina muiden tekstien väliin.
 
Pienessä kaupungissa kaikki tuntevat kaikki. Kirjoitan näitä kuitenkin ihan oman mieleni mukaan, en toisten vaikutuksesta. Enkä saa korvausta "mainostamisesta". Paitsi, kun kirjoitan paikallisesta museosta. Mutta voin taata, palkka ei alalla ole päätä huimaava.
 
Ensimmäinen kiva paikka olkoon Pikku Putik -liike aivan kaupunkimme vanhimman rakennuksen, vanhan kirkon naapurissa.


Tämä vanhassa 1800-luvun puolivälissä rakennetussa kaupunkitalossa sijaitseva kesäkauppa on varsin viehättävä. Omistajaperhe asuu tontin isommassa talossa ja "harrastuksekseen" pitää tätä kauppaa. Putiikissa on sekaisin uutta, retroa, antiikkia, käsityötä ja vaikka mitä.  
 

 
Viehättävän kaupasta tekee rakennuksen historia ja se, miten se liikkeessä näkyy. Eteisessä on pieni näyttely, jonka esineitä tutkimalla selviää, että talossa on toiminut mm. laivanvarustamon konttori.

Talon on aikanaan omistanut tunnettu laivanvarustaja Janne Malen ja talon kohdalla olevaa laituripaikkaa Kaupunginlahdessa kutsutaan vieläkin Malenin rannaksi.
 
Putiikissa kannattaa poiketa, kun käy vanhassa kirkossa tai Pakkahuoneen kahvilassa tai iltatorilla tai... Portinpielessä on kyltti, kun kauppa on auki. Pikku Putikin osoite on Kirkkokatu 1, Uusikaupunki.

Kommentit

  1. Tänä kesänä menen käymään, vaikken olekaan mikään kirpputorin enkä vanhan tavaran haalija. Nurkissa kun on jo tarpeeksi asti omaa kamaa. Seija Itäranta. P.S. Mun on pakko panna tuo nimeni esille, koska en osaa käyttää tuota -Valitse profiilia, ja ilman sitä kommenttini ei näy. Enkä muutenkaan tykkää kommentoida nimettömänä. Hyvää jatkoa Pikku Putiikille toivottelen.

    VastaaPoista
  2. Minusta on mukavaa, että nuoret ihmiset asuvat vanhoissa taloissa ja pitävät ne siten kunnossa ja elävinä. Pikkuinen kesäpuoti portin pielessä vanhassa korttelissa kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitäisiköhän kesälomalla tehdä retki länsirannikolle. Tuumii Mirja Jehimoff.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Mirja! Täältä löytyy paljon kivoja paikkoja.

      Poista
  3. Mukava pikku antiikkikauppa, tavara siistiä ja hyvää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti