Poikkesimme polulta ja kävimme Strömsössä

Kesälomalla ajelimme kasitietä etelän suuntaan, kun vähän ennen Vaasaa muistin, että jossain täällä olisi SE Strömsö. Googlettamalla selvisi, että televisio-ohjelmasta tuttuun puutarhaan voisi mennä katselemaan, vaikka olikin sunnuntai ja vaikka olikin jo ilta. Strömsön löytää, kun ajaa Vaasan keskustasta kohti Raippaluodon siltaa ja seuraa Strömsön uimarannan opastetta. Matkaa keskustasta tulee noin kymmenen kilometriä.
Strömsö on siis tunnettu suositun suomenruotsalaisen Lifestyle–ohjelman Strömsön kuvauspaikkana. Ensimmäisestä ohjelmasta on jo 18 vuotta aikaa, ja olenhan minäkin vuosien aikana ohjelmaa aina silloin tällöin seurannut, joten puutarhan moni paikka oli jo valmiiksi TV:stä tuttu.
Strömsö on myös kuvauspaikan päärakennuksen nimi, joka on siis vanha kesähuvila vuodelta 1852. Ennen televisio-ohjelmaa oli rakennus ollut pitkään tyhjillään.

Alueella voi siis vierailla omin päin. Heinäkuussa alueella järjestetään myös opastuksia, joista löytyy tietoa Visit Vaasan sivuilta.




Strömsö oli mainio jaloittelupaikka kotimatkalla ja saattaa olla, että meilläkin jonain päivänä on tuollainen tiilinen huvimaja-pihakeittiö-pitsauuni-kasvihuone -yhdistelmä.


Seuraa blogia myös Facebookissa. Aiemmin käytyjä kivoja paikkoja löydät tästä kartasta.

Kommentit