Kesäkahvila, jossa viihtyykin pidempään - Riihikosken vanha vehnämylly

Varsinais-Suomessa, Pöytyän kunnan Riihikoskella sijaitsee mitä mainioin kesäkahvila. Vanha vehnämylly on nimensä mukaisesti entinen mylly. Myllyrakennus on valmistunut 1930-luvulla ja vielä jokunen vuosi sitten myllyssä jauhettiin jauhoja. Viime kesästä lähtien Petteri Uusalo on pitänyt myllyssä viikonloppuisin kesäkahvilaa ja kuluvana kesänä sen toiminta ja maine on tainnut kiiriä jo ainakin tietyissä keräilijäpiireissä pitkällekin.
Myllyssä on nimittäin paitsi entisajan henkeen sisustettu kahvila korvapuusteineen, myös vanhaa tavaraa kolmessa kerroksessa.
Tavarat taitavat kaikki olla myös myynnissä, vaikka omistaja esittelee tiloissa varmaan myös omia keräilyharvinaisuuksiaan. Yläkerroksesta löytyy mm. aikamoinen kokoelma flippereitä ja muita vanhoja peliautomaatteja. Myllyn uumeinista löytyy mm. autoihin ja koneihin liittyvää esineistöä ja rekvisiittaa, 1950-60-lukujen sisustus- ja koriste-esinettä, autojen pienoismalleja, leikkikaluja, työkaluja, emalikylttejä...
Riihikosken myllyllä järjestetään myös erilaisia tapahtumia, mm. peräkonttikirppiksiä. Viime sunnuntain tapahtumaan oli ainakin kokoontunut mukava määrä erilaisen tavaran myyjiä ja ostajiakin. Parkkipaikalla oli myös katseltavaa, sillä paikka on selkeästi jo löydetty niin alan harrastajien kuin mm. motoristienkin keskuudessa.
Paikka sijaitsee aika hyvällä paikalla, esimerkiksi Turun suunnasta Riihikoskelle kulkee todella kaunis "maisematie" Aurajoen rantoja myötäillen (tiet 222 ja 2255).
Riihikosken Vanha vehnämylly on elokuun loppuun asti avoinna perjantaista sunnuntaihin 11-16. Ja ainakin 30.8. näyttäisi ohjelmassa olevan vielä takakonttikirppis, jolloin paikka on avoinna 10-16.

Seuraa blogia myös Facebookissa, niin kuulet kivoista paikoista heti.

Kommentit

  1. Pöytyän läpi olen ajellut, ja tiedän Riihikoskenkin, mutta tämä kohde on mennyt ohi. Ei mene ensi kesänä, kiitos teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa paikka seurantaan vaikka Facebookissa, niin tulee sitten heti keväällä mieleen!

      Poista
  2. Koska aukeaa keväällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tiedustella suoraan Vehnämyllyltä tuota avautumista https://vanhavehnamylly.fi/

      Poista

Lähetä kommentti