Elämää suurempi Isokyrö - kirkkoa ja giniä


Elämää suurempi Isokyrö, slogan löytyy ainakin Isonkyrön kunnan matkailusivuilta. Ihan tarkkaan en tiedä, mitä tuo elämää suurempi tässä tarkoittaa, mutta nämäkin matkailijat löysivät Isostakyröstä kolme kohdetta, joissa todellakin kannatti pysähtyä.

Isonkyrön vanha kirkko


Isossakyrössä ei kannata jättää väliin vierailua vanhassa keskiaikaisessa kirkossa. Pyhälle Laurille pyhitetyn harmaakivikirkon rakentamisaikana on pidetty aikaväliä 1513-1533. Erityisen hienoksi tämän kirkon tekee sen seinämaalaukset. Nämä maalaukset kun sijoittuvat järjestelmällisen nauhamaisesti kirkon seinille kolmessa eri rivissä.
Kaikkiaan 114 seinämaalausta on tehnyt rovasti Jaakko Gent 1560-luvulla. Maalausten jokainen rivistö muodostaa ympäri kirkon kiertävän kuvakertomuksen. Ylin sarja esittää Vanhan Testamentin kertomuksia maailman luomisesta laintaulujen antamiseen saakka. Keskimmäinen kuvasarja kertoo Jeesuksen elämän vaiheista. Alin kuvasarja liittyy pyhäpäivien evankeliumiteksteihin. Näiden lisäksi on kuoriseinän yläosaan maalattu ylösnousemusta esittävä kuva. Maalaukset olivat peitettynä vuosina 1666-1885.
Tässä keskiaikaisessa kirkossa oli koronarajoitukset otettu oikein kunnolla huomioon. Huomionkeltainen ”caution”-muovinauha ilmoitti selkeästi, mikä vaara siinä penkissä saattoi piillä.

Napuen taistelun muistomerkki

Toisille sana Napue on tuttu sotahistoriasta, toisille sitten jostain ihan muusta.

Sata vuotta sitten Isonkyrön Napuelle pystytettiin komea muistomerkki taistelun muistoksi. Paikalla käytiin Uudenkaupungin rauhaan päättyneen Suuren Pohjan sodan viimeinen kenttätaistelu vuonna 1714. Kenraali Armfeltin johtamat Ruotsi-Suomen joukot taistelivat kaksi kertaa vahvempaa ruhtinas Galizinin venäläisarmeijaa vastaan. Taistelussa kaatui noin 1500 venäläistä ja noin 3000 ruotsalaisarmeijan miestä, näistä noin tuhat paikallisia.

Kyrö Distillery Company

Monille Napue on kuitenkin tuttu ginipullon etiketistä. Aivan Napuen taistelun muistokiven vieressä, Kyrönjoen varrella nimittäin valmistetaan niin giniä kuin viskiäkin. Kaikki alkoi kaverusten saunaillasta, niinhän ne parhaat tarinat aina alkavat. Kaverukset pohtivat, miksei suomalaisesta rukiista valmisteta Suomessa viskiä. No, siitähän se sitten lähti. Tähän Kyrön tarinaan voi ja kannattaakin tutustua Kyrön tislaamossa järjestettävällä tislaamokierroksella. Kesäaikana niitä järjestetään tiistaista lauantaihin kahdesti päivässä (kannattaa tarkistaa tilanne nettisivuilta).

Kyrön menestystarina saa juurensa suomalaisista raaka-aineista, hyvistä ideoista ja etenkin ymmärryksestä hyödyntää paikallisuutta, historiaa ja tarinoita. Pelkkä hyvä tuote ei tuo menestystä, se pitää osata kertoa ja näyttää myös siten, että jopa se, joka ei pidä alkoholista innostuu siitä tuotteesta. Täällä se on osattu.

Kierroksen aluksi selviää, että aikanaan Oltermanni-juuston etiketissä ollut meijeri onkin juuri se, minkä edessä seistiin (postauksen ensimmäinen kuva). Tunnettu jokakodin juusto oli siis myös saanut alkunsa tällä paikalla.

Kierroksella päästään näkemään niin ginin valmistustilat kuin komeat uudet viskitislaamonkin tilat. Ja tällainen kemiasta aikanaan vähät välittänytkin saa käsityksen, miten sitä viskiä tai giniä sitten oikein valmistetaan.

Kierroksellakin kaiken punainen lanka on tarina. Miten pienestä kasvoi suurta, miten maailman parhaan ginin voittaminen vaikutti yritykseen, mistä pullot hankitaan, miten juomat ennen pullotettiin ja etiketit  liimattiin jne. Itseäni ihastuttaa suuresti, miten tämä yritys on hyödyntänyt historiaa ja paikallisuutta. Napue, sen ensimmäisen ginin nimi tuli luonnollisesti kylästä ja taistelupaikasta. Edellä tässä kirjoituksessa on kuva tuosta Napuen taistelun sata vuotta vanhasta laatasta. Siitä otettiin fontti kaikkeen, mitä tehtiin. Nyt se on patentoitu ja sen nimi on tietenkin Napue sans. Isonkyrön vanhan kirkon seinämaalauksesta taas otettiin fontti sinettiin, joka korkkien päälle painetaan ja joka meillä kaikilla vierailukierrokselle osallistuneilla oli tarrana rinnassa.


Kyrön tislaamon vierailukeskuksessa todellakin kannattaa käydä. Jos aikatauluusi ei sovi tislaamokierros, on paikka auki muutenkin ti-la 12-19, ainakin kesäaikana.


PS. ihan vaan Valviralle tiedoksi, että omin rahoin vierailtiin eikä tässä kirjoituksessa harjoiteta alkoholimainontaa.

Ja kaikille teille muille tiedoksi, että tätä blogia kannattaa seurata myös Facebookissa, niin pysyy kärryillä, missä milloinkin liikutaan.

Kommentit