Väriterapiaa kevääseen - Reidaria ihailemassa Turussa

Viikkoa ennen näyttelyn sulkeutumista ehdimme vihdoin Turun taidemuseon Reidar Särestöniemen näyttelyyn. Tänään olisi ollut tarjolla myös mielenkiintoinen opastus, kun taiteilijasta romaanin kirjoittanut Rosa Liksom olisi kertonut Reitarista. Halusimme kuitenkin kiertää näyttelyn ilman tungosta ja ajoitimme kierroksen juuri kahden yleisöopastuksen väliin. Väkeä olikin museossa aika paljon liikkeellä ja niinhän siinä sitten kävikin, että Liksomin opastukselle eivät olleet kaikki mahtuneet.
Skannattu Rovaniemen taidemuseon julkaisemista postikorteista, kuvaaja Arto Liiti (alhaalla oikealla näyttelystä otettu kuva).
Turun näyttely: Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille on koottu Rovaniemen taidemuseon hallussa olevasta Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön kokoelmista. Näyttely oli mukavasti koottu. Se ei edennyt kronologisesti vaan teemoittain. Yhdessä huoneessa oli Reidarin omakuvia, toisessa ilveksiä tai riekkoja, kolmannessa hänen homoseksuaalisuuteen liittyviä töitä, yhdessä Lapin maisemia jne.


Reidar Särestöniemi (1925-1981) sai suurta huomiota ja suosiota jo elinaikanaan. Miehen luomisvoima on ollut valtavaa. Maalausten pinnat ovat paitsi värikkäät myös paksut ja niissä näkyy yleensä paremmin palettiveitsen jälki kuin siveltimen. Reidar oli ison lappilaisen perheen nuorin poika. Näyttelyssä mietti, että miten olisikaan pojalle käynyt, jollei hän olisi päässyt opiskelemaan tai luomaan taidetta. Lapin luonto, kotimaisemat ja kansanperinne tulevat maalausten aiheissa hyvin esiin.

Työt ovat valtavan voimakkaita ja värikkäitä. Makaava kuunsirppi voisi olla vaikka Etelämantereen matkojen tuomisia. Hän matkusti paljon, sillä hänen oli välillä päästävä pois kaamoksesta. Maalauksista tulee mieleen ihan Etelä-Ranskan aurinkoa vajaat sata vuotta aiemmin maalanneet voimakkat taiteilijat, Chagall, van Gogh, Gaugain…

Vanha Särestö kesällä 1993.
Särestöniemen sukutila on säilynyt Kittilän Kaukosessa. Taiteilijan elinaikana tilalle ei ollut vielä edes maantietä. Reidar kuoli vuonna 1981 ja Särestöniemestä tuli yleisölle avoinna oleva museo vuonna 1985.
Anton Särestöniemi kesällä 1993.
Kävimme kesällä 1993 vierailulla Särestöniemessä, jossa Reidarin isoveli Anton esitteli ylpeänä niin vanhaa kotitilaa kuin uudempaa Reima ja Raili Pietilän suunnittelemaa ateljeerakennustakin. Kiinnostus Särestöniemeä kohtaan heräsi viimeistään niitä Antun juttuja kuunnellessa.
Vilma-koira ja Anton. 
Särestöniemi 20 vuotta sitten. 
Turun taidemuseon näyttely sulkeutuu 28.4.2013

Kai sama museokin lasketaan museohaasteeseen kaksi kertaa, jos on ollut eri näyttely - siis 12/2013

Kommentit

  1. Asuin vuoden 1996-97 Särestössä ja siitä ajasta on jäänyt paljon hienoja muistoja ja "tietoja" Reidarista ja Särestöstä.(Olin Antun hautajaisissakin.)Paljon on jo unohtunutkin..Vieraita kävi paljon ja kaikille olivat ovet avoinna.Antun kuoleman myötä itsekin jatkoin "matkaani"
    Olen ikuisesti kiitollinen niistä illoista,jotka keskustelimme Antun kanssa elämästä ja taiteesta.
    Nyt kun näin uutisen,että Sorjosen taidesäätiö ottaa Särestön haltuunsa,vasta aloin ensimmäisen kerran katsella mtä netistä löytyy Särestöstä ja Reidarista.
    T:Tonttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Anttu oli kyllä varmaan aika mielenkiintoinen mies. Jo yhdellä kohtaamisella tuntui siltä. Olet saanut varmasti mielenkiintoisia kokemuksia.

      Poista
  2. Todella fantastinen paikka on Särestö! Reidarin ja Antun henki tuntuu elävän vieläkin siellä kun antaa aistit avoimiksi ja nehän avautuu heti sinne mennessä, niille joille se avautuu.

    VastaaPoista
  3. Minä muistan tuon koiran! Kävin mummoni kanssa kerran särestössä sukuloimassa. Muistan jotenkin sellaisen ison kiven sieltä pihalta. Ihana nähdä nuo kuvat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti