Vincentin jalanjäljillä Pariisissa

Tästäkin harrastuksestani olen jo aiemminkin kirjoittanut. Matkoilla pitää bongata myös Vincent van Goghin jälkiä. Taiteilija Vincent van Gogh eli Pariisissa jo nuoruudessaan, mutta täysipäiväisenä taiteilijana hän vietti kaupungissa kaksi vuotta. Nuo vuodet muuttivat melko paljon myös taiteilijan maalaustyyliä.

Vincent van Gogh muutti Alankomaista Pariisiin vuonna 1886. Vincentille läheinen veli Theo asui Pariisissa. Vincent oli jo pitkään kirjoittanut veljelleen haluavansa myös tulla Pariisiin. Theo kuitenkin vastusti ajatusta, joten Vincent saapui yllättäen Pariisiin veljensä asunnon ovelle maaliskuun alussa 1886. Theo-veljen oli pakko majoittaa Vincent. Theo asui tuolloin Rue Lavalilla (nykyään talo numero 25 Rue Victor Massé).

Matkallamme asuimme hotellissa, joka sijaitsi lähellä Pigallen metroasemaa. Hotellin ikkunasta näkyi tämä kerrostalo, johon Vincent majoittui keväällä 1886.

Van Goghin Pariisin aika muutti häntä taiteilijana. Meidän kannalta on kuitenkin ikävää, ettei tuosta Pariisissa vietetystä ajasta ole samalla tavalla tietoja kuin taiteilijan muista vaiheista. Tietomme kun perustuvat pääasiassa Theon ja Vincentin säilyneeseen tiiviiseen kirjeenvaihtoon. Nyt kun he asuivat yhdessä, ei kirjeitä kirjoitettu.
Kesällä 1886 veljekset muuttivat isompaan asuntoon Montmartrelle (54 Rue Lepic). Tämän talon seinässä on jo sitten myös laatta, jossa kerrotaan veljesten asuneen talossa. Ja kyllä siihen muitakin meitä Vincent-faneja pysähtyi pitelemään Vincentin ovenkahvaa ja valokuvaamaan taloa.


Montmartren maisemia ja siellä olleita tuulimyllyjä van Gogh maalasi ahkerasti.

Theo toimi Pariisissa taidekauppiaana ja hänellä oli hyviä yhteyksiä kaupungin taidemaailmaan. Vincentillä oli nyt mahdollisuus kiertää ajan nykytaiteen näyttelyissä ja nähdä aikakauden taidemaailmaa uudistaneiden taiteilijoiden töitä.

Pariisi muutti Vincentin maalaustyyliä. Tummat synkät aiheet muuttuivat impressionistien tyyliin värikylläisiksi ja valoisiksi. Mutta suurkaupungin houkutukset näkyivät myös taiteilijan elämässä. Theon ei ollut helppo jakaa asuntoaan taiteilijaveljensä kanssa ja Vincentin sairauskin ilmoitti aina välillä olemassaolostaan.

Pariisissa van Gogh maalasi ainakin 20 omakuvaa. Peilikuvan maalaminen kun oli halpaa, ei tarvinnut maksaa mallille palkkaa. Muotokuvamaalausta piti taas harjoitella, koska niistä olisi saanut rahaa. Yksi tunnetuimpia tuon ajan omakuvia on esillä Orsayn taidemuseossa.

Vincent asui Pariisissa kaksi vuotta. Talven pimeys oli hänelle vaikeaa ja hän päätti muuttaa keväällä 1888 etelään Arlesin aurinkoon.


Kommentit

Lähetä kommentti