Länsirannikon viimeiset: Halmstad ja Tylösand. Ruotsi-roadtrip 2024, 11.
Halmstad, keskiaikainen kaupunki Etelä-Ruotsin länsirannikolla valikoitui meidän automatkamme yhdeksi yöpymiskaupungiksi. Osittain mukavan Strawberry-ketjun hotellin johdosta.
Kaivonkannen mukaan kaupungin historia juontuu vuodelta 1307, Googlen mukaan ehkä jo 1200-luvulta. Kaupunki, kuten Etelä-Ruotsin monet muutkin, kuului 1600-luvun puoliväliin saakka Tanskaan. Tanska tuleekin mieleen kaupungin kaduilla, sillä keskustassa on useampiakin ns. ristikkorakenteisia vanhoja rakennuksia. Talon seinien runkopuut ovat siis pystyssä tai ristikkona ja välit ovat usein tiilestä ja välillä rapattuja. Sellaista saksalais-tanskalaista tyyliä.
1600-luvulta on myös Halmstadin linna aivan keskustassa. Kaupungissa näkyi myös paljon sydämiä. Kaupungin sinetin tai vaakunan kolme sydäntä tulevat myös tanskalaisajalta, ne tulevat Tanskan kuningaskunnan vaakunasta.
Kaupungin keskustassa kuljee Nissan-joki, joka on ollut tärkeä kauppakanava kaupungin historiassa. Nissan-joen varrelta löytyy myös suurikokoinen Pablo Picasson veistos, "Kvinnohuvud" eli Naisen pää. Picassolla ei ollut mitään linkkiä kaupunkiin, kaupunki tilasi taiteilijalta tämän veistoksen ja se paljastettiin vuonna 1971. Tätä ennen vastaavan kalatainen veistos oli valmistunut Ruotsin Kristinehamniin.
Halmstad on tunnettu hienoista pitkistä hiekkarannoistaan. Näistä ehkä tunnetuin on Tylösand, joka sijaitsee noin 7 km kaupungin keskustasta pohjoiseen. Hiekkarantaa kerrotaan olevan 7 km. Kävimme katsomassa auringonlaskua rannalla, joka olikin vaikuttava. Meille tämä riittää rantalomailuun.
Vaikka aurinko jo laski, kävimme vielä katsomassa Tylösandin hulppeaa hotellikompleksia. Hotellin historia alkaa jo 1920-luvulta, mutta hyvin modernilta se vaikuttaa. Hintataso lienee melko korkea, ainakin niiden parkkipaikalla olleiden autojen ja perjantai-iltana sisälle menevien asiakkaiden habituksesta päätellen. Hotellin omistaa kuuluisa ruotsalaismuusikko ja miljönääri Per Gessle, mm. Roxette-yhtyeestä tunnettu. Hän on luonut hotellista myös taidegallerian ja omien Ferrariensa näyttelytilan. Tämä tila taitaa olla ympäri vuorokauden avoinna myös muulle yleisölle, hotellin avoinnaoloaikana siis. Ja Ferrarit näkee helposti myös suurten lasi-ikkunoiden takaa.
Per Gessle on kerännyt Ferrareita jo vuosikymmeniä ja kokoelmasta onkin tullut merkittävä ja kai hyvin tunnettu laadustaan ja kattavuudestaan.
My Feldt (vasemmalla) nappasi yhden työntekijöistään kainaloon, kun pyysin kuvaan. |
Ennen Tylösandia poikkesimme myös yhdessä idyllisessä "Ruotsi-kohteessa". Olin seurannut jo pitkään Instagramissa ruotsalaista tiliä, jota ylläpitää ruotsalainen julkkiskokki tai -kondiittori My Feldt. Hän on julkaissut useita kirjoja ja esiintynyt erilaisissa TV-ohjelmissa. Hän on kotoisin juuri Halmstadista ja hänellä on siellä ollut pitkään oma konditorio ja leipomo. Nyt hän oli ostanut Oskarströmistä, noin 15 km päästä Halmstadista vanhan tiilirakenteisen koulun, jota oli ryhtynyt kunnostamaan. Tätä rakennuksen kunnostamista ja koko alueen rakentamista oli mielenkiintoista seurata somesta. Jossain vaiheessa ymmärsin tutkia, että missä tuo paikka oli. Ja päätin, että sinne haluan mennä, jos lähellä käymme.
Feldts på Skolberget, kahvila, ravintola, "elämyspiha", kauppa ym. oli avautunut vain viikkoa meidän käyntiämme ennen. Paikka oli juuri niin ruotsalainen ja juuri niin kiva, kuin kuvista oli sen ajatellutkin olevan.
Kauniita esineitä, astioita, tapetteja, myyntitavaroita ja kaikki niin kauniisti esillä. Tuolla voisi ehkä käydä joskus vielä uudelleenkin!
Vaikka Ruotsin länsirannikko nyt jää taakse, eivät nämä kirjoitukset vieläkään lopu!
Edellisessä postauksessa oltiin Varbergissa ja Wheels & Wings -tapahtumassa. Seuraavassa kirjoituksessa käydään vaihteeksi kirkoissa.
Heh, ihmiset keräilevät eri asioita, jotkut näköjään ferrareita, jotkut sitten jotain halvempia. Mutta vaikuttavalta näyttävä kokoelma!
VastaaPoistaTotta, hienoa kuitenkin, että ovat ihan esillä ja nähtävillä myös tavallisille tallaajille.
PoistaTämän kesä reissunne olivat minulle aivan uutta, joten oikein paljon kiitos että olet kertonut matkoistannne.
VastaaPoistaMy Feldtistä en ole ikinä kuullut, mutta en ole mikään suuri tv:n-katselijakaa. Wikipdia kertoi että hän on sukua monelle julkkikselle, muun muassa hän on Sara Daniuksen sisarpuoli. Sara Daniushan oli Ruotsin kuninkaallisen Akademian pysyvä sihteeri, siis päähenkilö Akatemiassa.
Mukavaa kuulla, että sinullekin uusia paikkoja Ruotsissa.
Poista