Kaunista taidetta Tuusulan Kasarmissa

Eräänä lomapäivänä ajelimme noin viisisataa kilometriä ja kävimme ainakin viidessä museossa. Ja silti se oli ihan mukava päivä.
Yksi ennalta suunnitelluista kohteista oli Tuusulan taidemuseo Kasarmi. Siellä on vielä elokuun ajan esillä kaksi mielenkiintoista taidenäyttelyä. Toisesta en tosin tiennyt ennakolta.
Samuli Heimosen näyttelyä me sinne menimme katsomaan. Taiteilija, joka ihastutti minua ensimmäisen kerran vuonna 2008 Tampereen taidemuseossa esillä olleella näyttelyllään. Silloin hänet oli valittu Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Viime vuoden talvella ihastuminen sai jatkoa, kun kävin hänen näyttelyssään Salon Veturitallissa. Nyt Tuusulassa on näyttely teemalla Viidakkohuone. Hallitsevana ovat yhä eläimet - ja unenomaiset maisemat. Uutena hallitsevana värinä näytti olevan turkoosi. Näyttelyn teokset on tehty tämän vuoden aikana. Kuvia Tuusulassa esillä olevista töistä voi katsoa mm. Samuli Heimosen Facebook-sivuilta.


Kuva on kopioitu täältä.
Toisessa rakennuksessa oli esillä Tero Annanollin Kultaa ja kirpputorikankaita -niminen näyttely. Taiteilijasta en ollut aiemmin kuullutkaan, mutta nyt muistan varmasti. Taiteilija on käyttänyt maalaustensa pohjakankaina kirpputoreilta ostamiaan sängynpeitteitä tai pöytäliinoja, joiden kuviot ja pinnat ovat osa maalauksia. Maalauksissa hehkuvat metallit, sillä taiteilija on käyttänyt töissään lehtimetallivärejä. Aiheet ovat kauniita, veistoksia tai kukkasia antiikin hengessä. Jos liikutte Tuusulassa, kannattaa nämä näyttelyt käydä vielä tässä kuussa katsomassa.
Kuva on kopioitu täältä.
Tuusulan taidemuseo Kasarmi - museohaaste 38/100

Kommentit

  1. Tero Annanolli! Mikä ihana idea yhdistää kierrätyskankaita maalaukseen! Mahtava,tätä pitää jäädä seurailemaan. Oli minullekin ihan uusi nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ihastuin täysillä. Tyylikkäitä, taidokkaita ja kauniita.

      Poista

Lähetä kommentti