Uudenkaupungin Vanhat talot -kuvakertomus

Jälleen kerran järjestettiin kotikaupungissani Uudessakaupungissa avointen vanhojen talojen ja pihojen tapahtuma Uudenkaupungin Vanhat talot. 
Itse en ole järjestelyissä mukana, mutta työpaikkani osallistuu tapahtumaan sen molempina päivinä. Joten oma kiertelyni kohteissa oli jälleen kerran melko nopeaa ja pintapuolista. Jaan kuitenkin täällä oman kuvakertomukseni niistä kohteista, joissa ehdin piipahtaa (kuvat ovat aivan sekalaisessa järjestyksessä). 

 
  
 
 
Parasta itselleni tässä tapahtumassa on päästä osittain suljettujen kortteleiden ja tonttien pihoille, nähdä ne näkymät kaupunkiin sieltä pihoilta käsin. Niin, ja talojen asukkaat. Tässä tapahtumassa ehdottomasti parasta on se, että väkeä on sen verran sopivasti, että talojen omistajat ehtivät itse kertomaan kodeistaan, taloistaan, remonteistaan jne.
 
Ja toiseksi parasta tässä tapahtumassa on se, että nämä kodit ovat aitoja koteja, eivät sisustuslehtiä varten somistettuja kohteita. Kivasti monessa kodissa näkyy myös isäntäväen kiinnostus vaikkapa merihistoriaan tai oman tilan historiaan.
 


Uudenkaupungin Vanhat talot -tapahtuma järjestetään seuraavan kerran vuonna 2021.

Kommentit

  1. Ihana kuvakollaasi Ugin tapahtumasta. Oli kiva nähdä vaikka pikaisesti sinut! Omat kuvani odottavat vielä läpikäymistä ennen postausta. Helsinki Design Week, Habitare ja työkiireet veivät viime viikon....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä odotellessa :-) Tosin on kyllä mukava lukea ja katsella sinun muitakin kuviasi, aina niin kauniita!

      Poista

Lähetä kommentti