Kaupunki, joka haluaakin pysyä hiljaisena - kesällä kerran Kristiinankaupungissa

 

Suomen ainoa Cittaslow-kaupunki Kristiinankaupunki on todellakin hiljainen kaupunki. Ainakin se fiilis tuli sille turistille, joka oli saapunut tutustumaan tähän vanhaan puutalokaupunkiin keskellä vilkkainta turistikautta, heinäkuisena arkipäivänä.

Usein ajattelee, kun itsekin asuu meren rannalla sijaitsevassa puutalokaupungissa, että juuri ne ovat varsinaisia kesäkaupunkeja. Jotenkin ei voinut välttyä siltä ajatukselta, että tämä kaupunki jotenkin jopa haluaa piilottaa ne helmet, jotka sillä on. Vai oliko vain sattumaa, että ainoat ihmiset, jotka puutalokaupungin kaduilla meidän lisäksemme kulkivat, olivat ne samat turistit, jotka kohtasimme niin samassa lounaspaikassa, kirkossa kuin museossakin?

Suunnitellessani tätä vierailua olin huomannut, että kaupungin tapahtumakalenteriin oli merkitty Kristiinanpäivä-niminen tapahtuma. Päätimme tehdä vierailun sinä päivänä, ehkä silloin olisi varmaan jotain tapahtumiakin.  Kun päivä sitten läheni, oli koko tapahtumakin poistunut kalenterista. No, me kuitenkin matkustimme Kristiinankaupunkiin!

 

Onhan kaupunki kaunis. Meren rannalla sijaitsee ruutukaavaan rakennettu puutalokaupunki, joka ei ole tuhoutunut niin monien muiden kaupunkien tavoin kaupunkipaloissa. Lähimpänä rantaa sijaitsevat varakkaimpien kauppiaiden ja laivanvarustajien komeat asuinrakennukset. Kadut värikkäiden puutalojen väleissä ovat kapeita ja todellakin rauhallisia. Lähes jokaisessa talossa on jossain ikkunassa katupeili, tai paremminkin "juorupeili". 

 

 

Ja sijaitseehan kaupungissa se "kuuluisa" Kissanpiiskaajankuja, jota (monen muun tapaan) on väitetty jopa Suomen kapeimmaksi kaduksi. Kristiinankaupungin nettisivujen mukaan katu "on yksi Suomen kapeimmista", idyllinen joka tapauksessa. 

Kaupungissa sijaitsee mielestäni yksi Suomen vaikuttavimmista museokohteista, kauppias Lebellin talo. Se on sellainen helmi, jota mielestäni voisi kyllä hehkuttaa vähän laajemminkin. Ja tänä päivänä sen ehkä soisi olevan myös Museokortti-kohde.

Itse rakennus on jo vuodelta 1762 ja se on toiminut museonakin jo 80 vuotta. Ja se yläkerta! Museon esineistö edustaa pääosin 1700-lukua tai 1800-luvun alkua.

 

 

Yläkerran sali on sisustettu barokkityyliin ja sen kattomaalaukset ja seinän tapetit ovat säilyneet alkuperäisinä. Talossa on aivan uskomattoman hieno tunnelma.

 

Museokävijän toiveena olisi, että museosta ja sen historiasta tai esineistä olisi museokäynnin yhteydessä saanut vähän enemmän tietoa.

Kuulokkeet päässä istuneelta nuorelta työnteijältä sitä ei saanut ja tämä käteen annettu muovitettu opasmoniste ei kyllä ollut paras mahdollinen. Sen verran monta kertaa sitä jo oli kopioitu, etteivät A.t O:t tai E:t enää tästä erottuneet edes lukulaseilla. Etenkin, kun pihan puolen pimeissä huoneissa ei kukaan ollut laittanut valoja päälle. Tässä museossa olisi mahdollisuus vaikka mihin!

 

Kristiinankaupungin keskustassa on kaksi kirkkoa, joista uusi oli suljettuna. Tämä "uusi" tiilikirkko oli 1890-luvulta ja sen osalta siis vain ihastelimme korjaustöitä tehneiden kattopeltiseppien työtä.

 

Mutta se toinen kirkko, siinä kaupungin toinen helmi. Ulrika Eleonoran kirkko valmistui vuonna 1700. Se on se kirkko, jonka torni on vähän vinossa.

 

Kuten kotikaupunkini Uudenkaupungin vanhassa kirkossa, myös tässä kirkossa on samanlainen sisäkattorakenne. Molemmista onkin sanottu, että se on kuin laivan runko ylösalaisin käännettynä. Purjelaivakaupunkeja molemmat.

 

Kirkon urut on rakentanut urkurina ja urkujenrakentajana Kristiinankaupungissa ja Raumalla toiminut Nils Strömbäck, joka ensimmäisenä Suomessa käytti itsestään nimitystä "urkujenrakentaja". Strömbäck esitti vuonna 1775 Kristiinankaupungin maistraatille tarjouksen, että hän rakentaisi kirkkoon urut ja jäisi urkuriksi. Tarjous hyväksyttiin, ja urut valmistuivat 1776.

Lounaspaikaksi valitsimme hieman kaupungin keskustan ulkopuolella sijaitsevan purjehdusseuran paviljongin, jossa olikin hyvä kesälounas. 

 

Kahvipaikkaa kävimme kysymässä matkailutoimistosta (jossa olikin erityisen ystävällinen henkilö). Saimme suosituksen kahvilasta, "jossa on oikea kondiittori töissä". No, se ainoakin kakku vietiin vitriinistä takahuoneeseen meidän tullessa kahvilaan, korvapuusteja sentään oli tarjolla.

Kaunis kaupunki, jossa olisi muutamia todellisia helmiä, mutta jotenkin se kesäaikainenkin hiljaisuus vähän vaikutti tämän turistin kokemukseen.

Seuraa blogia myös Facebookissa.