Yli 70 vuotta sitten poltettu rauniokaupunki Oradour-sur-Glane

Ranskan ajelumme vaikuttavin kohde oli sellainen, jota matkaoppaat eivät jostakin syystä juurikaan esitelleet. Onneksi historiasta pitävä kuopuksemme oli tämän kaupungin meille vinkannut.

Oradour sur Glanen kaupunki sijaitsee keskisessä Ranskassa, puolen tunnin ajomatkan päässä Limogesin kaupungista. Kaupunki oli 1940-luvulla oman alueensa keskus, pienessä taajamassa oli mm. oma raitiovaunulinja. Kaupungissa oli myös useita kahviloita ja ravintoloita.

 

Muutamaa päivää Normandian maihinnousun jälkeen, 10.6.1944 saksalaiset SS-joukot piirittivät kaupungin, sillä heillä oli tietoa, että vastarintaliike olisi vaikuttanut kaupungissa. Piirityksen yhteydessä sotilaat tyhjensivät kaupungin talo kerrallaan. Kaikki kaupungin asukkaat kerättiin kaupungin keskusaukiolle. Tässä yhteydessä jokunen kaupunkilainen pääsi pakoon.

 

Naiset, lapset ja vanhukset siirrettiin kaupungin kirkkoon, miehet jäivät aukiolle. Miehet ammuttiin jalkoihin, valettiin bensiinillä ja poltettiin. Kirkossa sytytettiin palopommi, joka poltti kirkon katon, joka romahti. Sen jälkeen paniikissa olevia kaupunkilaisia ammuttiin konekivääreillä. Kirkossa olleet kaupunkilaiset kuolivat ja vainajat paloivat tunnistamattomiksi. Vain yksi nainen pääsi karkuun kirkosta.

 

Tämän jälkeen kaupungin kaikki rakennukset sytytettiin palamaan, vain rautaesineet ja talojen kiviseinät jäivät jäljelle. Lähes kaikki kaupungin asukkaat, kaikkiaan 642, oli murhattu parin tunnin aikana.

 

 

Ikävä kyllä, tämä ei ollut sodan ainoa vastaava teko. Se, miksi tämä on vielä muistuttamassa karulla tavalla viimeisestä maailmansodasta, on se, että kaupunki haluttiin jättää sellaisenaan sodan muistomerkiksi. Jo parin vuoden kuluttua verilöylystä De Gaulle määräsi kaupungin kansalliseksi muistomerkiksi. 

Muistomerkki se todellakin oli. Kaupungin ulkopuolelle oli rakennettu vierailukeskus, jossa esiteltiin sodan vaiheita ja etenkin kaupungin vaiheita. Rauniokaupungin portilla oli kyltti, joka toivoi hiljaisuutta. Sitä ei tarvinnut muistuttaa itselleen. Sen verran tämä rauniokaupunki veti kyllä hiljaiseksi. Monet ompelukoneet, autojen raadot, kahvilan terassikalusteet tai lastenrattaiden jäänteet kirkossa - konkreettisia muistoja siitä, että täällä elivät oikeat ihmiset arkeaan.

 

Kaupungin laidalla on myös vaikuttava hautausmaa. Sukuja ja perheitä, joidan kaikki jäsenet kuolivat tuona kesäkuisena lauantaipäivänä.

 

 

 Olisi mukavaa kuullä, onko joku teistä vieraillut kaupungissa ja jos, minkälaisia tunteita se herätti?

Seuraa blogia myös Facebookissa.