Visiitti Vapriikissa osa I - Muumiot

Kun on töissä museossa, on todella tärkeää päästä käymään mahdollisimman paljon muissa museoissa ja näyttelyissä. Pienessä museossa kun kaikki (kolme henkeä) tekevät kaikkea. On hyödyllistä käydä katsomassa "suurten" - ja luonnollisesti myös pientenkin - museoiden näyttelyitä. Me kun teemme näyttelyn, huolehdimme itse tutkimustyöstä, käsikirjoituksesta, teksteistä, niiden tulostuksesta, pohjustuksesta, valokuvasuurennoksista, rakentamisesta, markkinoinnista, opastuksesta, tuotteistamisesta kolmeen pekkaan... No joo. Eli siis käymällä mahdollisimman paljon katsomassa muita näyttelyitä saa ilmaiseksi vinkkejä ja mallia omaankin työhön. Siksi siis pyrin aina kun vaan mahdollista vierailemaan eri paikkuntien museoissa. Tällä kertaa kuopuksen koripalloturnaus osui lauantai-iltaan ja Tampereelle, joten päivällä oli aikaa käydä vähän tutustumassa kaupungin näyttelyihin.



Vapriikki, eli Tampereen museokeskus on laajentunut melkoiseksi museoksi. Saman katon alta löytyy monipuolisesti Tampereen historiaa, luonnontiedettä, kenkiä, leikkikaluja, innovaatioita, jääkiekkoa ja näiden päälle eri teemaisia vaihtuvia näyttelyitä. Viime käynnistä oli jo muutama vuosi aikaa. Vähän tämä moninaisuus hämmensikin, mutta itse asiassa aika yleisöön menevähän tällainen museokokonaisuus on. Jatkuvasti jollain osastolla vaihtuu näyttely ja saa ehkä taas uudenlaiset kävijät "kuin vahingossa" vierailemaan myös muillakin osastoilla. Lisäksi Vapriikista löytyy museokauppa ja erinomainen lounaskahvila.

Vapriikki on tainnut ottaa linjakseen järjestää säännöllisesti sisäänvetonäyttelyn, joka ylittää valtakunnallisenkin uutiskynnyksen. On muuten outoa, että taidemuseoiden näyttelyt huomioidaan mediassa aivan eri tasolla kuin historiallisten museoiden näyttelyt, jotka eivät juuri uutiskynnystä ylitä. Nyt maaliskuun loppuun asti on esillä näyttely Muumiot. Ja kesäkuussa avautuu "Vapriikin kaikkien aikojen mittavin näyttelypanostus ja ainutlaatuisuudessaan myös vuoden 2013 valtakunnallinen näyttelytapaus" eli Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarin aarteet.

Muumiot kiinnostavat ihmisiä. Menee sitten suuriin museoihin vaikka Lontoossa tai Berliinissä niin muumio-osastoilla on ruuhkaa. Myös Tampereella näyttely näyttää kiinnostavan. Lauantai aamupäivälla lipunmyynnissä oli jopa jonoa ja ihmisiä vilisi museossa "yllättävän paljon". Hyvä niin. Tämä Vapriikin näyttely MUUMIOT - Matka kuoleman valtakuntaan on tuotettu Tampereelle Firenzen arkeologisesta museosta.

Kanooppiastioihin säilöttiin vainajan sisäelimet, jonka jälkeen ne laitettiin omaan arkkuunsa ja mukaan hautaan. Ihmishahmoinen astia suojeli maksaa, sakaali vatsaa, paviaani keuhkoja ja haukka suolia.

Näyttelyssä voi esineiden ja dokumenttielokuvan avulla tutustua palsamoinnin ja muumioinnin tekniikkaan. Näyttelyssä on esillä myös aitoja muumioita, arkkuja, rituaaliesineitä jne. Laajuudeltaan näyttely ei ole mahdoton, vaan pikemminkin sopivan kokoinen, että esineitä ja tekstejä viitsii lukea ja tutkia. Pelkkä tietous esineiden aitoudesta tekee niistä erityisen. Asia, joka erottaa mielestäni museon jostakin Villa Royalin tyylisestä sinänsä komeiden kopioiden esittelystä. Museossa pitää olla aitoja esineitä!
Mahdollisesti synnytykseen menehtyneen naisen muumio 

Noin yksivuotiaan lapsen muumio

Käärinliina ja erilaisia hautaan mukaan laitettuja amuletteja.
Muumion päällä ollut kansi, jonka päälle tuli vielä arkku. Tämä on ajalta noin 1000-700 eaa

Muista Vapriikin näyttelyistä muutama kommentti myöhemmin.

Ja koska menossa on museohaaste, pitää mainita, että samalla reissulla käytiin myös Rupriikissa ja näyttelyhalli TR1:ssa. Eli siis Museohaaste 6-8/2013

Kommentit

  1. Minä kävin katsomassa näyttelyn joulukuussa ja pidin kovasti. Kuten sanoit, se että esineet ovat aitoja on museossa tärkeää.
    Odotan kommenttejasi muista näyttelyistä ja vielä innokkaammin odotan terrakotta-armeija-näyttelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, todellako odotat, että mitä mieltä olin Jari Kurrin NHL-sormuksista. Mutta matkassa oli mukana myös se urheilijanuorukainen... Terrakotta-armeijaa todellakin pitää mennä katsomaan.

      Poista
  2. Vielä olisi muutama päivä aikaa... saa nähdä kuinka käy. Vai mennäänkö katsomaan vasta terrakottasotureita. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terrakottasotureita pitää kyllä mennä katsomaa. Kiinaan kun en ole ajattelut matkustaa lähiaikoina. Niin paljon on näyttelyitä, joita pitäisi ehtiä katsomaan...

      Poista

Lähetä kommentti