Oheis 75 näyttely Uudessakaupungissa

 
Eilen avautui Uudenkaupungin kulttuurikeskus Crusellin näyttelytilassa Outi Heiskasen juhlanäyttely. Hienoa, että tännekin vihdoin saatiin tämän yhden tunnetuimman elossa olevan taidegraafikon näyttely. Kaupungissa, jossa ei ole taidemuseota tällaiset näyttelyt ovat aina kovin piristäviä.

Mukavat olivat avajaisetkin. Outi Heiskanen kertoili omaan tyypilliseen "menninkäismäiseen" tapaansa juttuja ja seurusteli aktiivisesti yli satapäisen avajaisyleisön kanssa.

 


Näyttely koostuu lähes sadasta työstä. Mukana on paitsi grafiikkaa myös maalauksia ja veistoksia. Näyttely etenee kronologisesti, joten taiteilijan hienoa viivan käsittelyn muutosta on helppo seurata.

Oheis seiskytviis -näyttelyn on koonnut Outi Heiskasen tytär Metti Nordin, joka toimii taiteilijan Vehmaalle perustaman Oheistaidekodin johtajana.

Avajaisissa esiintyi myös Metin tytär Siiri Nordin. Oheis seiskytviis näyttely on esillä Kulttuurikeskus Crusellissa 5.4. saakka. Näyttely on avoinna tiistaista perjantaihin 11-17 ja sunnuntaisin 12-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Kommentit

  1. Hienoa että Heiskanen on saatu sinne paikanpäälle. Ja mukava kuulla/nähdä että näyttely on monipuolinen. Musiikki avajaisissa on varmasti tuonut lisätunnelmaa. Minusta musiikkia voisi yhdistellä useamminkin taiteen katsomisen kylkeen/osaksi.
    En muistanutkaan että Heiskanen on Siirin ja Reinon mummo.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti